Componentan loppuvuosi jäi hieman miinukselle

Teollisuudelle valukomponentteja valmistavan Componentan tulos jäi vuoden viimeisellä neljänneksellä nollatasolle, kuten yhtiö kertoi ennakkotiedoissaan jo tammikuun puolivälissä. Yhtiö ei aio jakaa kuluneelta tilikaudelta osinkoa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
25.1.2011 09:16
Kommentit 4

Loka–joulukuun liikevaihto kasvoi 72 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajasta 131 miljoonaan euroon. Tulos rahoituserien jälkeen oli 0,1 miljoonaa euroa tappiolla, kun vertailukauden tulos oli 6,5 miljoonaa euroa tappiolla. Tulokseen sisältyy 0,1 miljoonan euron negatiivinen kertaerä.

Liiketulos parani puolestaan 1,7 miljoonan euron tappiolta 5,8 miljoonaa euroa voitolliseksi. Sitä pönkittivät selvästi kasvaneet volyymit sekä aiemmin tehdyt kustannusleikkaukset. Liikevoittoa alensivat puolestaan raaka-aineiden ja kierrätysmetallien heikosta saatavuudesta aiheutunut hintojen nousu, jonka miinusvaikutus oli yhteensä 1,2 miljoonaa euroa.

05:13Osake
-0,31 %
3,19
-0,01

Loka–joulukuun nettorahavirta oli 18,2 miljoonaa, kun se vuotta aikaisemmin oli 8,1 miljoonaa.

Koko viime vuonna liikevaihto kasvoi 51 prosenttia edellisvuodesta 452 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi sekä Suomen, Turkin, Hollannin että Ruotsin toiminnoissa.

Taloustiedot

Tappio rahoituserien jälkeen pieneni 10 miljoonaan euroon 37,2 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tappio supistui 2,30 eurosta 0,45 euroon.

Componentan tilauskanta oli vuoden alkaessa 95 miljoonaa euroa eli 61 prosenttia vuodentakaista suurempi. Markkinanäkymät ovat yhtiön mukaan hyvät kaikilla liiketoiminta-alueilla.

Kysynnän raskaat ajoneuvot -toimialalla odotetaan säilyvän hyvänä etenkin Euroopan markkinakehityksen takia. Rakennus- ja kaivosteollisuuden komponenttien kysynnän odotetaan edelleen kehittyvän myönteisesti, mihin vaikuttaa materiaalihintojen nousu ja talouden elpyminen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Maatalouskoneiden kysynnän arvioidaan paranevan edellisvuodesta ruoan hinnannousun ansiosta sekä Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoiden kysynnän kasvaessa. Myös autoteollisuuden kysynnän arvioidaan kehittyvän suotuisasti tänä vuonna, Turkin autoteollisuuden kasvaneen viennin sekä alumiinivanteiden kysynnän hyvän kehityksen tuloksena.

Sen sijaan tuulivoimasektorin kysynnän odotetaan pysyvän matalana Euroopassa. Koneenrakennusteollisuuden kysynnän ennakoidaan jatkavan asteittaista elpymistä.

Konsernin liikevaihdon odotetaan kasvavan tänä vuonna selvästi ja tuloksen rahoituserien jälkeen ilman kertaluonteisia eriä olevan plussalla. Jatkuva raaka-aineiden hintojen nousu tulee kuitenkin rasittamaan alkuvuoden tulosta.

Liiketoiminnan nettorahavirran odotetaan pysyvän positiivisena ja käyttöpääoman muutosten säilyvän maltillisina myytävien myyntisaamisten johdosta ja tämän vuoden tuotannollisten investointien arvioidaan olevan noin 15 miljoonaa euroa.

Lisää Aiheesta
UutinenComponentan tulos jäi nollatasolle (14.1.2011 16:38)
YrityksetComponenta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Jos kyseessä sama pietarsaarelainen yritys joka
lopettaa suomessa valmistuksen,niin taas menetetty
teollinen yritys.Kiitos poliittinen AY-liike
ja Suomen fantastinen kepuli hallitus.
Yrittäjä
Huono 0
Tarkistin tiedon, yhtiö siirtää koneistustoiminnot
Ruotsiin ja Turkkiin.
Meidän kilpailukyky on tätä.
Yrittäjä
Huono 1
Tarkistin tiedon, yhtiö siirtää koneistustoiminnotRuotsiin ja Turkkiin.Meidän kilpailukyky on tätä.

Tuskin ainakaan työntekijöiden onneton palkkataso rapauttaa kilpailukykyä. Ostovoima on mitä on.
Nousu-uutisia joka tuutista
Huono 0
Tarkistin tiedon, yhtiö siirtää koneistustoiminnotRuotsiin ja Turkkiin.Meidän kilpailukyky on tätä.

Tuskin ainakaan työntekijöiden onneton palkkataso rapauttaa kilpailukykyä. Ostovoima on mitä on.

Meidän palkkataso sivukulut mukana euroopan kalleinpia mutta palkan ostovoima euroopan huonoinpia.Tämä epäsuhta vain huonontunut.
Oikeassa ja väärässä.
Yrittäjä
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949