Finnlines nosti tuloksensa voitolle

Timo Jaakonaho / Lehtikuva
Finnlines nosti tuloksensa voitolle
Rahtivarustamo Finnlines nosti tuloksensa voitolliseksi heinä–syyskuussa oltuaan vielä vertailukaudella vuosi sitten tappiolla. Voittoa yhtiö teki jo edellisellä neljännekselläkin eli huhti–kesäkuussa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
2.11.2010 16:29
Kommentit 4

Finnlinesin mukaan markkinoiden lastimäärät ovat vuoden mittaan alkaneet elpyä viime vuonna tapahtuneen jyrkän pudotuksen jälkeen. Ne ovat kuitenkin vielä kaukana vuoden 2008 tasosta.

Matkustajamäärät olivat kesäkauden aikana olennaisesti edellisvuotta korkeammat, yhtiö kertoo osavuosikatsauksessa.

05:12Osake
-2,01 %
6,84
-0,14

Liikevaihtoaan Finnlines kasvatti heinä–syyskuussa 13 prosenttia vuodentakaisesta 147,5 miljoonaan euroon. Siitä jäi liikevoittoa 9,3 miljoonaa euroa eli 6,3 prosenttia. Vuosi sitten yhtiö teki vielä 1,7 miljoonan euron liiketappion.

Tulos ennen veroja kipusi 3,2 miljoonaa euroa voitolliseksi oltuaan viime vuoden vertailujaksolla 6,5 miljoonaa euroa tappiolla.

Taloustiedot

Osakekohtainen voitto oli 0,04 euroa, kun vuosi sitten tuli tappiota 0,12 euroa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Finnlinesin koko alkuvuoden eli tammi–syyskuun tulos ennen veroja oli 8,6 miljoonaa euroa voitollisen viime vuoden vastaavan ajan 40,2 miljoonan euron tappion jälkeen.

Finnlines odottaa positiivisen tuloskehityksen jatkuvan myös loppuvuoden aikana.

Lisää Aiheesta
UutinenFinnlines purjehtii myötätuulessa (2.3.2011 16:11)
UutinenFinnlines takoi taas voittoa (29.7.2010 16:38)
YrityksetFinnlines
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Fiinlinesin lukuja (lastiyksikot/muu rahti, kappaleissa/tonneissa:
- 1-9/07: 584000/1941000
- 1-9/08: 629000/2247000
- 1-9/09: 450000/1469000
- 1-9/10: 470000/1491000.

Vikkela lukija huomannee, etta edelleen ollaan 20-25% vuotta 2007 jaljessa, ja vuoden 2008 luvuista 27-33%...

Sita todellista toipumista odotellessa...
Uskomatonta sumutusta
Huono 1
Ja Ilmarinen odottaa edelleen osinkoja. Niitähän eläkeyhtiöt tarvitsevat selviytyäkseen eläkevastuista.
Näin se vain on
Huono 2
Mafia from Napoli?
Stupid?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949