Huhtamäen alkuvuosi sujui vakaasti
Liikevaihto supistui nelisen prosenttia 485,0 miljoonaan euroon. Osavuosikatsauksen mukaan liikevaihtoa alensivat liiketoimintojen myynnit ja lakkauttamiset.Liikevaihdosta jäi liikevoittoa 30,8 miljoonaa euroa eli 6,4 prosenttia. Viime vuoden tammi–maaliskuussa liikevoittoprosentti oli 6,9.
Tulos ennen veroja oli 26,9 miljoonaa euroa. Viime vuonna tulosta kertyi 26,2 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos nousi 0,21 euroon 0,20 eurosta. Yhtiön mukaan osakekohtaista tulosta kohensivat kustannushallinnan onnistuminen ja vakaat katteet.
Huhtamäki uskoo, että konsernin hyvä taloudellinen asema luo perustan ydinliiketoimintojen kasvumahdollisuuksien hyödyntämiselle. Investointiensa yhtiö arvioi kasvavan tänä vuonna viime vuodesta, mutta jäävän alle 100 miljoonan euron.
















Kommentit (1)