Lakko pysäytti Stora Enson paperikoneen

Raimo Poutanen / Lehtikuva
Lakko pysäytti Stora Enson paperikoneen
Metsäyhtiö Stora Enso on seisauttanut kirjapaperia tuottavan PK2-koneen Anjalankoskella. Kone on ensimmäinen, jonka yhtiö on pysäyttänyt lakon takia.
Anniina Luotonen
10.3.2010 11:38
Kommentit 31

– Koneelle oli suunniteltu muutaman päivän seisokki tilauspulan takia. Tänään todettiin, että seisokkia pitää jatkaa, mutta nyt syynä on satamalakko, sanoo Stora Enson Suomen viestintäjohtaja Päivi Kauhanen Taloussanomille.

Yhtiö ei arvioi minkälaiset taloudelliset vaikutukset seisokilla on. Nyt pysäytetty PK2-paperikone tuottaa vuosittain 185 000 tonnia paperia.
Näillä näkymin yhtiön suunnitelmissa ei ole pysäyttää lisää koneita, mutta tilanne arvioidaan joka päivä uudelleen.

– Koko ajan todennäköisyys siihen, että paperikoneita pitää pysäyttää enemmän kasvaa. Kokonaista tehdasta ei ole menossa kiinni, vaan pysäytykset tehdään koneittain.

Stora Enso yrittää pienentää lakon vaikutuksia ajoittamalla sen ajalle koneiden huoltotöitä, joita tehdään joka tapauksessa vuosittain.

– Koneita seisoo nyt vuosihuoltoseisokeissa. Se on vähän tulkintakysymys seisovatko koneet nyt lakon takia, Kauhanen toteaa.

Lisäksi yhtiö pyrkii lakon aikana täyttämään varastoja ja etsii vaihtoehtoisia kuljetusreittejä.

Viime viikolla Stora Enso arvioi, että lakon pitkittyessä ja useiden koneiden pysähtyessä vaikutukset olisivat tulokseen 2,5 miljoonaa euroa päivässä.

Lisää Aiheesta
Uutinen"Tehtaat kuolevat itsestään" (16.3. 18:32)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (31)

Huono 0
AKT:n propagandan mukaan kyseessä on normaali huoltoseisokki. Kohta Suomessa seisovat kaikki koneet huollon takia. Pakkohan Rätyä on uskoa.
rmac
Vähän huolletaan ja vähän kiusataan työntekijöitä. Vastuutonta sanon minä.
Sopimaan siitä.
On todella mielenkiintoista nähdä, miten pitkälle työnantajat (kukaan ei usko että työnantajia edustavat näissä neuvotteluissa vain ahtaajia työllistävät yritykset) EK:oineen ja muine hyvävelijärjestöineen ovat valmiit menemään.
Se pelko, että jos ahtaajat saavat kohtuullisen muutosturvan, on oikeutettu. Mutta muutosturvan parannus on oikeutettu kaikille palkansaajille. Ei vähiten aloille, joilla vallitsee pätkätöiden anarkia. Näitä aloja johtavat tiettävästi eniten kunnat ja valtio. Näitä taas johtavat poliitikot ja virkamiehet.
Demokratiassa poliitikoiksi pitäisi valikoitua kansan etuja ajavat edustajat. Nykyinen poliittinen järjestelmä vaalirahoituksineen ja hyvävelijärjestelmineen, jotka viittaavat enemmän lehmäkauppoihin ja korruptioon (sen sana eduskunta on kai harkinnut poistettavaksi suomenkielestä. Tällöin heitä ei voi syyttää korruptiosta, jota ei ole olemassakaan).
Siis kun on näin suurista asioista kysymys niin demokratiaa kannattava kansa on aivan varmasti lakkolaisten asian takana.
Tsemppiä ja jaksamista...ahtaajat.
Tuki
"Demokratiassa poliitikoiksi pitäisi valikoitua kansan etuja ajavat edustajat."

Kansalaisia ne ovat yritystenkin omistajat
Järrrrjetöntä
FANTASTISTA!Ahtaajien lakko toimii toivotulla tavalla.
Muutosturva tavoitteiden mukaiseen kuntoon ja ahtaajat töihin
Työnantajat käyttävät nyt härskisti hyväksi ahtaajien lakkoa.
Kaikki koneiden pysäytykset muka johtuvat lakosta.

Eilen TV:ssä oli hyvä uutinen siitä, että Metsäteollisuus itse asiassa omistaa kaikki suurimmat satamaoperaattorit, eli käytännössä työnantajina voisivat lopettaa lakon koska tahansa antamalla edes hieman periksi AKT:n vaatimuksille muutosturvasta.
Mutta nyt julkisuudessa ollaan niin "uhria" että.
Totuus julki
Se pelko, että jos ahtaajat saavat kohtuullisen muutosturvan, on oikeutettu.

Viime laman jälkeen perustettiin Työttömyysvakuutusrahasto, josta kassoille maksetaan niiden työttömille ja lomautetuille maksamat työttömyyskorvaukset. Rahat kerätään työnantajilta. Laman jälkeen sovittiin vielä EMU-puskurin rakentamisesta eli rahastoon kerättiin yli miljardi euroa ylimääräistä, jotta voidaan varmistaa työttömyyskorvausten maksu seuraavassakin lamassa valtion taloutta rasittamatta. Tuo puskuri on käytännössä noin yhden vuoden työttömyyskorvausten yhteismäärä. Pikkurahoista ei siis ole kyse.

Kun väitetään että Suomessa on helppo irtisanoa unohdetaan kaksi asiaa. Ensinnäkin Suomessa on Euroopan pisin ansiosidonnainen työttömyyskorvausaika. Toiseksi Suomessa on Euroopan pisin irtisanomisaika, jolloin maksetaan täyttä palkkaa. Maailmalla on hyvin yleistä että irtisanomislapun saatuaan saa kävellä saman tien kotiin.

Kun AKT vaatii muutosturvaa se sopivasti unohtaa, että Suomessa järjestelmä on rakennettu turvaamaan irtisanomisen jälkeistä elämää, ei niinkään vaikeuttamaan itse irtisanomista. Kun irtisanomisia tapahtuu myös niissä maissa joissa irtisanomisaika on 15 minuuttia ja ansiosidonnaista saa korkeintaan 6 kuukautta voisi kysyä itseltään kumpi on parempi malli?
rmac
"Demokratiassa poliitikoiksi pitäisi valikoitua kansan etuja ajavat edustajat."

Kansalaisia ne ovat yritystenkin omistajat

Niin muttei kansalaisten etuja ajavia...
R.O .Botti
tehdään vaikka tuli tikkuja mutta on väärin jos eletään eu:ssa, että muualla saa vuoden palkan ja täällä vaan kengän kuvan hanuriin. Räty on ihan asia linjalla mutta tuollaiselle ei taida olla hyvää ajan kohtaa. Ek haluaa tuottoja enemmän niin miksi se ei vie loppujaki firmoja kiinaan tai afrikkaan. Yhtä lailla sielläki taistellaan tosin aseet on yleensä vaan ak 47 eikä akt. Kumpi sitte on pahempi en tiedä.
xx
"Demokratiassa poliitikoiksi pitäisi valikoitua kansan etuja ajavat edustajat."

Kansalaisia ne ovat yritystenkin omistajat

Mutta se pieni hyvin vauras osa. Anteeksi ahne
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Taloussanomat - Uutiset

Kommentoiduimmat nyt
Onko työperäinen maahanmuutto toimiva ratkaisu Suomen työvoimatarpeisiin?

14:36OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

11,85+1,46 %+0,17

KalenteriKalenteri

Tänään – 9.9.2010

USA:n energiaministeriö julkistaa öljyn ja öljytuotteiden varastotilastot 17:30  
USA:n kauppatase heinäkuulta (ennuste -47,0 mrd dollaria, ed. -49,9 mrd) 15:30  
USA:n työttömyyskorvaushakemukset/vko 35 (ennuste 470 000, ed. 472 000) 15:30  
Incapin ylimääräinen yhtiökokous, esillä suunnattu osakeanti 15:00  
Englannin keskuspankin korkopäätös 14:00  
OECD julkistaa talousennusteen 12:00  
ulkomaankaupan ennakkotiedot heinäkuulta, Tullihallitus 09:00  
Saksan kuluttajahinnat elokuulta 09:00  
Amer Sportsin Capital Markets Day, New York (-10.9.)    
 
Dilbert – 9.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Mediamyynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050