Cramon tulos painui rajusti tappiolle

Heikkona säilynyt markkinatilanne painoi rakennuskonevuokraaja Cramon loppuvuoden tuloksen selvästi tappiolle. Yhtiö kuitenkin odottaa markkinoiden asteittaista elpymistä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
10.2.2010 09:54
Kommentit 6

Cramon liikevaihto heikkeni loka–joulukuussa ja oli 115,4 miljoonaa euroa. Siitä jäi liikevoittoa 1,4 miljoonaa euroa eli 1,2 prosenttia. Vuotta aiemmin suhteellista kannattavuutta kuvaava liikevoittoprosentti oli 13,8.

Tulos ennen veroja painui 27,5 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuosi sitten voittoa syntyi 4,7 miljoonaa euroa. Laimennettu osakekohtainen tulos laski 0,88 euroa tappiolle, kun vuosi sitten tulosta osaketta kohti tuli 0,22 euroa.

05:10Osake
0,00 %
9,69
0,00

Yhtiö kirjasi viimeisen neljänneksen tulokseensa myös 21,8 miljoonan euron alaskirjauksen konsernin liikearvosta ja yrityskaupoista aiheutuneista aineettomista hyödykkeistä. Lisäksi Cramo teki 2,4 miljoonan euron alaskirjauksen konsernin kalustosta.

Cramon koko viime vuoden liikevaihto laski noin 580 miljoonasta 447 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja painui reippaat 34,2 miljoonaa euroa tappiolle.

Cramo ennakoi, että rakennuskoneiden markkinat elpyvät asteittaisesti. Suomessa rakentamisen kokonaistuotanto ei kasvane, vaikka merkkejä aktiviteettien kasvusta on nähtävissä. Alkuvuodesta kone- ja laitevuokrauspalveluiden kysyntä saattaa laskea useilla markkinoilla, ja talviolosuhteet voivat hidastaa rakentamisen aloituksia Keski- ja Itä-Euroopassa, Cramo ennakoi tilinpäätöstiedotteessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Cramo arvioi vuoden ensimmäisen neljänneksen olevan haastava. Lisäksi yhtiö ennakoi, että sen nettovelkaantumisaste laskee vakaan positiivisen rahavirran myötä ja että ebita-marginaali paranee kuluvana vuonna.

Yhtiön hallitus esittää, ettei viime vuodelta jaeta lainkaan osinkoa. Edellisvuoden osinko oli 0,40 euroa osakkeelta.

Lisää Aiheesta
UutinenCramo suurostoksilla Saksassa (11.1.2011 10:10)
YrityksetCramo
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (6)

Huono 0
Niin mutta kun Nalle ja kaikki muut talousasiantuntijat on jo monta kuukautta selittäneet, että nousu on jo selvästi käynnistynyt...
Mites tässä nyt näin saattoi käydä?
Huono 0
Onneksi olen keränyt talteen niiden kaikkien finanssi asiantuntijoiden lausunnot sanomalehdistä viimeisen 10 kk ajalta... Kohta julkaistaan vuosisadan vitsikirja. Mites se oli Nordea ja muut, lama oli jo ohi??
Analyytikot valehtelee
Huono 0
Kannattas ottaa lisää velkaa jotta syksyllä vois maksaa osinkoja,,,,,velkaantumisasteeen vois nostaa 500%:iin
veli otettaessa ,,,veljen poika maksettaessa....
Huono 0
Valistuneita arvioita miksi asumisklusterin tuloskehitykset erkanivat. Tähän asti on menty käsikädessä. Nyt rakentaja (YIT) porskuttaa edelleen. Alihankkija (Cramo) tökkii. Rahoittaja (Nordea) tökkii. Mitä odotettavissa?
Huono 0
"Viime vuoden osinko 40 snt"

Jutussa on virhe sillä yhtiökokouksen pöytäkirjasta ilmenee että osingoksi päätettiin 20 snt. Hallitus valtuutettiin selvittämään lisäosingon mahdollisutta loppuvuonna ja kutsumaan tarvittaessa ylimääräisen yhtiökokouksen ao. päätöstä varten kokoon. Ylimääräistä kokousta ei ainakaan Cramon nettisuvn perusteella ole pidetty.
Asiaa!!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949