Laroxille uusi toimitusjohtaja
Yhtiön mukaan hallitus ja Karppanen ovat sopineet toimikauden loppumisesta yhteisymmärryksessä, tiedotteessa kerrotaan.
Karppanen on työskennellyt Laroxin palveluksessa kahdeksantoista vuotta, joista kymmenen viime vuotta toimitusjohtajana.
Toimitusjohtajana vuodenvaihteen jälkeen aloittava Ylikojola on työskennellyt Laroxin palveluksessa vuodesta 1997 lähtien ja hän vastaa tällä hetkellä yhtiön jälkimarkkinatoiminnasta.
Kaivosteknologiaa valmistava Outotec ilmoitti lokakuun puolivälissä hankkivansa Laroxin omistukseensa.















