Metso: Pidimme työntekijät niin pitkään kuin voimme
– Sellussa ja paperissa on Euroopassa pitkään ollut kysynnän muutos alaspäin. Tilauskantaa oli energia- ja hiilivetypuolella alkuvuodesta hyvin. Nyt tilaukset on toimitettu, eikä ole saatu yhtä paljon uusia, sanoo Metson automaatioyksikön toimitusjohtaja Pasi Laine.
Yt-neuvottelut aloitetaan vain Metson automaatioliiketoiminta-alueella. Neuvottelut koskevat 1400 työntekijää. Heistä noin joka kymmenes saa potkut.
– Olemme halunneet pitää ihmiset töissä niin pitkään kuin mahdollista. Emme ole saaneet uusia tilauksia, joten nyt ollaan sen tilanteen edessä, mikä tässä on, Laine sanoo.
Irtisanomisia todennäköisesti
etelän kaupunkeihin
Pasi Laine ei halua ennakoida, mihin kaupunkeihin irtisanomiset kohdistuvat.
Automaatioliiketoiminta työllistää yhteensä noin 1500 henkilöä. Tampereella ja Helsingissä heistä työskentelee suurin osa, noin 1320 ihmistä, joten irtisanomisien voi kuitenkin päätellä painottuvan etelän kaupunkeihin.
Metso vähentää myös vuokratyön käyttöään, mutta Laine ei halua kommentoida, kuinka merkittävästä vähennyksestä on kyse.
Taustalla taantuman
ahdinkoon ajama teollisuus
Osavuosikatsauksessaan heinäkuun lopussa Metso arvioi kannattavuutensa pysyvän tänä vuonna kohtuullisella tasolla.
– Tässä ei ole tapahtunut mitään muutosta, Laine sanoo.
Metson suurimpia asiakkaita ovat öljy- ja kaasuyhtiöt, toiseksi tärkeimpiä ovat metsäyhtiöt. Taantuma on koetellut sekä energia- että metsäteollisuutta rankasti.
Suomessa näyttävintä on ollut metsäteollisuuden ahdinko, joka heijastuu myös Metson toimintaan. Metsäteollisuusyritys Stora Enso ilmoitti tänään ajavansa alas osia toiminnoistaan Suomessa. Muun muassa Varkauden tehdas lopetetaan hyvin todennäköisesti kokonaan.
Metso irtisanoi jo vuoden alussa noin 700 henkilöä. Laineen mukaan silloin vain pieni osa irtisanomisista kosketti nyt yt-neuvottelut aloittavaa automaatioliiketoimintaa.
















Kommentit (19)
Työt lähtevät pienipalkkaisiin maihin, eikä sille valitettavasti voi mitään ellei yhteiskunnan kuluja saada alas
Jos nämä tapahtumat ovat todellakin kuin luonnonkatastrofi niin sillehän ei ihminen mitään mahda. En usko näiden tapahtumien olevan mikään luonnonvoima, vaan ihmisten itsensä aiheuttama tapahtuma. Nykyinen uusliberalistinen politiikka on aiheuttanut tämän katastrofin. Kun ihmisten tulevaisuus perustuu osan ahneuteen, ei voi kuin ihmetellä, että tämän sallitaan jatkuvan myös ajattelevien ihmisten toimesta. Uusliberaali talous on jenkkien tuontitavaraa. Bisnemiehet ostivat Suomen poliitikot kaikenmaailman taulukaupoilla ja vaalituilla jne. luulisi kaikille olevan selvää, etteivät nämä porvareiden ostamat, jotka myös hallituksen muodostivat, ole suinkaan kansan ja kansalaisten asialla vaan lähinnä ulkomaalaisten sijoittajien asialla.
Nämä poliitikot tekevät mustasta valkoista väittämällä, että tämä talous on kaikille hyväksi ja ainoa vaihtoehto. Totuus on, että tämä politiikka on hyvää vain suomalaisille poliitikoille ja heidän ulkomaalaisille ja suomalaisille isännilleen.
Ainoa hyvä asia tässä on se, ettei kukaan voi enää olla tietämätön asioden todellisesta laidasta.
Joko asiat muutetaan tai kutistuva työväki perheineen saa valmistautua todellisiin nälkävuosiin.
Kohta on Suomi-neidosta jäljellä vain avuton torso. Ja pesääkin on tullut jaettua.