Suomalaiset maksavat itsensä kipeiksi

4.7.2008 13:00 Ari Kapanen

Suomalaisten ostovoima on kansainvälisissä vertailuissa heikko. Markkinoiden pienuus vähentää kilpailua, mikä näkyy esimerkiksi ruokakaupassa.

Suomalaisilla menee heikosti kansainvälisissä hinta- ja ostovoimavertailuissa.

Yksityisen kulutuksen hintavertailussa Suomi oli Tilastokeskuksen tilastojen mukaan huhtikuussa viidenneksi kallein maa. Vertailussa on mukana 30 maata.

Eurostat on verrannut esimerkiksi elintarvikkeita, vaatetusta ja jalkineita sekä asumista.

Jutun lopussa olevasta taulukosta näkyy, että suomalaiset menestyvät useimmissa tuoteryhmässä heikosti.

Suomalaisten ostovoima
ei ole kaksinen


Suomen asema kohenee jonkin verran, kun verrataan hintojen sijasta ostovoimaa.

Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksien hintoihin suhteutetut tulot ovat EU-maiden keskitasoa: 27 maan joukossa Suomen sijoitus on 13:s.

Sijoitus kuulostaa hyvältä, mutta Suomea heikommin sijoittuvat etupäässä entisen itäblokin maat.

Vanhoista EU:n jäsenmaista selvästi Suomea heikompi ostovoima on vain Espanjassa, Kreikassa ja Portugalissa. Italia ja Ruotsi ovat niukasti Suomen alapuolella.

Vaikka vertailussa otetaan huomioon kotitalouksien saamat etuudet, esimerkiksi halpa koulutus ja terveydenhuolto, Suomen asema ei parane.

Kilpailun puute näkyy
esimerkiksi ruokakaupassa


Kilpailuviraston ylijohtaja Juhani Jokinen ei usko, että yritykset sopivat suoraan hinnoista. Hänen mukaansa yritykset toimivat hienovaraisemmin kilpailun rajoittamiseksi.


Isot yritykset ja pienet markkinat vähentävät tehokkaasti kilpailua.

– Riskinä on, että meille jää muutamia yrityksiä. Näin on käynyt monella alalla, sanoo Jokinen.

Kuluttajaviraston tutkimuspäällikön Anu Raijaksen mukaan kilpailun puute näkyy esimerkiksi ruokakaupassa.

S-ryhmällä ja K-kaupoilla on alalla harvainvalta.

– On selvää, että ruokakaupan kilpailu on vähäistä, sanoo Raijas.

Suomessa ruuan ja alkoholittomien juomien hinnat ovat Tilastokeskuksen mukaan viidenneksen korkeammat kuin keskimäärin EU-maissa.

Pienet markkinat vievät
kilpailulta tehon


Raijaksen mukaan pienet markkinat vähentävät kilpailua.

– Suomi ei ole kiinnostanut ulkopuolisia, olemme saaneet leikkiä omalla hiekkalaatikolla.

Jokisen mukaan pienillä markkinoilla kilpailu ei muodostu niin aggressiiviseksi kuin isoilla markkinoilla.

Jokisen mielestä pienillä markkinoilla yritysten on helppo seurata toisiaan.

– Näin syntyy helpommin yhteinen näkemys hinnoista ja kilpailukäyttäytymisestä, sanoo Jokinen.

Kilpailun puute ei
selitä kaikkea


Raijas selittää Suomen korkeita hintoja myös sillä, että Suomessa monen tuotteen verotus on ankarampaa kuin muualla.

Jokinenkin viittaa myös muihin tekijöihin kuin vähäiseen kilpailuun. Esimerkiksi pitkät kuljetusmatkat lisäävät kustannuksia ja nostavat hintoja.

Takaisin edelliselle tasolle | Edellinen juttu | Seuraava juttu

Jutut aihepiireittäin

Siirry mobiiliversioon

Siirry graafiseen versioon


Tekstiversio | Copyright Taloussanomat Oy