Teknologian kehitykseen petyttiin
IPodit, geenimuunneltu ruoka, internet ja Twitter eivät ole mullistaneet maailmaa siinä määrin kuin moni toivoi. Liki kolmannes Zogby Internationalin kyselyyn osallistuneista yhdysvaltalaisista on teknologian kehitykseen pettyneitä.
Vain viidennes kyselyyn vastanneista katsoi, että kehitys on edennyt oletettua nopeammin. Reilun kolmanneksen mielestä teknologiset sovellukset ovat löytäneet tiensä keskuuteemme melko lailla odetetusti.
Pettyneimpiä kehitykseen ovat 35-54-vuotiaat, kun taas hämmästyneimpiä kehityksestä ovat yli 69-vuotiaat, joista noin kolmannes pitää teknologiaa tänään kehittyneempänä kuin he uskoivat.
"Ensimmäiset globaalit ihmiset" eli Zogbyn mukaan 18-30-vuotiaat, eivät olleet erityisen hämmästyneitä teknologian kehityksestä. Heille uuden tekniikan omaksuminen on yleensä helpompaa kuin vanhemmille.
Miesten odotukset teknologisen kehityksen suhteen olivat hieman naisia korkeammalla.

















Kommentit (25)
Aikoinaan luvattiin rivien välissä vuosikausia että tiedemiehet pystyvät ihan mihin vaan.
Nyt kun kaiken maailman sähköisten palveluiden kasvu on lähtenyt kasvuun ja vieläpä niin, että kasvu tapahtuu ekspotentiaalisesti - valtaosa ei tätä näe ja ymmärrä.
Tutkimus keskus Ruotsissa amerikkalaiset rahoittaa ja venäläiset hoitavat tutkimukset.
suomi on pudonnut teknologiakehityksestä sijalle 15. Nokia ei ole lähelläkään kerkeä sanoi profesori pohjola tässä taanoin, suomesta puhumattakaan.
Näin olisikin käynyt, jollei trendi "Antaa bernankien taannuttaa maailma ja pidetään einsteineja typerinä pelleinä" olisi päässyt näinkään pahasti rehottamaan.