Acerin Android-puhelimen myynti alkoi
Acer on tänä vuonna julkistanut kymmenen matkapuhelinmallia, mutta kaikissa niissä on Windows Mobile -käyttöjärjestelmä.
Acerin matkapuhelinyksikön johtajan Aymar de Lencquesaingin mukaan yhtiö on tällä viikolla alkanut myydä ensimmäistä matkapuhelinmalliaan, jossa käytetään Googlen Android -alustaa.
Acer julkisti lokakuun puolivälissä Liquid-nimisen Android-laitteensa, jossa on 1 GHz Snapdragon-prosessori, nopeat hspa-yhteydet sekä kapasitiivinen ja laajakuvainen wvga-kosketusnäyttö.
Lisää Android-puhelimia on luvassa ensi vuoden puolella.
– Androidin takana on vauhtia. Tahti on nopeampi kuin kukaan olisi vuosi sitten odottanut, Lencquesaing toteaa.
Yhtiö ei aio kuitenkaan luopua Windows Mobilesta, vaan ensi vuonna yhtiö tasapainottelee kahden alustan välillä.
Acer aikoo julkistaa vuosittain 8–10 laitetta, kun huippumerkit tuovat samassa ajassa markkinoille 50–100 uutta mallia. Acerin tavoitteena on saavuttaa halvoilla älypuhelimillaan 6–7 prosentin markkinaosuus 3–5 vuodessa markkinoille tulon jälkeen.
Analyytikkojen mukaan älypuhelinmarkkina lähestyisi 500 miljoonaa laitetta vuonna 2014. Tämän perusteella Acerin tavoitteena olisi tuolloin myydä 30–35 miljoonaa laitetta vuodessa.














