Nokia tuo kosketuskännykän kauppoihin ennen joulua

Taloussanomat
Nokia tuo kosketuskännykän kauppoihin ennen joulua
Tulee, ei tule, tulee. Nokian kohkattu kosketusnäyttöpuhelin iskeytyy kauppojen hyllyille viikolla 50.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Aleksi Moisio
27.11.2008 16:51
Kommentit 12

Matkapuhelinyhtiö Nokia tuo suomalaiskauppojen hyllyille sittenkin kosketusnäyttöpuhelin 5800 XpressMusicin ennen joulua.

Yhtiön mukaan laitteen toimitukset aloitetaan ainakin Suomessa, Intiassa, Hongkongissa, Taiwanissa ja Venäjällä vielä tämän vuoden puolella.

Aikaisemmin puhelinmallin myynti on aloitettu Britanniassa Comes With Music -musiikkipalvelun kanssa.

Nokian viestinnästä kerrotaan, että laitetta on tarkoitus löytyä suomalaisista kaupoista viikolla 50.

Hätähousuille
lämmintä kättä

Lokakuussa Nokia arvioi laitteen verolliseksi vähittäishinnaksi  Suomessa 420 euroa.

Nyt hinta on kohonnut. Verolliseksi vähittäishinnaksi arvioidaan 475 euroa.

Nokian mukaan ennen joulua kauppoihin tulee erikoiserä puhelimia kiireisimmille.

Ostoksensa helmikuuhun säästävä kuluttaja saa sen sijaan ylimääräistä: 25 yhtiön musiikkikaupasta ladattavaa kappaletta, kolmen kuukauden Maps-navigointilisenssin Pohjoismaihin ja N-Gage-pelin.

Yhtiön maailmanlaajuinen veroton hinta-arvio laitteelle on yhä 279 euroa.

Epävarma
ajoitus

Laitteen saapuminen Suomen joulumarkkinoille on ollut epäselvää.

Keväällä Nokia ilmoitti julkaisevansa kosketusnäytöllä varustetun puhelimen tämän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Laitteen julkistamisen aikaan lokakuussa matkapuhelinjätti viestitti Comes With Music -palvelulla varustetun puhelimen saapuvan Suomeen myyntiin vasta ensi vuonna.

Laitteen julkistusta seuranneena päivänä uutistoimisto Reuters kertoi ilman musiikkipalvelua myytävän puhelimen myynnin käynnistyvän kehittyneillä markkinoilla vasta ensi vuoden puolella.

Reutersin mukaan laite tulisi myyntiin Britannian lisäksi vain seitsemään maahan: Espanjaan, Hongkongiin, Intiaan, Indonesiaan, Taiwaniin, Venäjälle ja Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin.

Nokian viestintä on haluton kommentoimaan tarkemmin laitteen myyntiin saapumista.

Sen mukaan laite ei ole kuitenkaan myöhästynyt, vaan sen toimitukset aloitetaan suunnitelmien mukaisesti.

Lisää Aiheesta
UutinenNokia ja Philips kimppaan (8.1.2009 10:49)
UutinenNokia iloitsee kriisistä (1.12.2008 10:42)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (12)

Huono 0
Olikos nämä nyt juuri niitä puhelimia, joiden näppäimistö ei toimi pakkasella?
Huolestunut
Toimittaja hyvin tarkistanut myyntihinnat: Verkkokauppa (390e), Tietoasema (379e), Veikon Kone (385e) ja Anttila (399e). 400e+ yeah right...

ps. toimii pakkasella, vaikka hanskat kädessä.
qwerty
Toimittaja hyvin tarkistanut myyntihinnat: Verkkokauppa (390e), Tietoasema (379e), Veikon Kone (385e) ja Anttila (399e). 400e+ yeah right...

ps. toimii pakkasella, vaikka hanskat kädessä.

Mistä muka niin varmaksi tiedät? Vai oletko joku Nokian lobbari?
Siltä hiukan haiskahtaa
Koska siinä on resistiivinen näyttö.

ps. pahoittelen triplapostausta, mutta kun ei osaa, niin ei osaa.
qwerty
Koska siinä on resistiivinen näyttö.

Juu, pitihän Titanicinkin olla uppoamaton.
Teoria ja käytäntö
Koska siinä on resistiivinen näyttö.
Juu, pitihän Titanicinkin olla uppoamaton.
Sittenhän sen näkee kun pakkaset tulee. Mutta Nokialaisen kosketusnäyttö toimii siis eri tekniikalla kuin iPhonen. Nokialainen mm. toimii paremmin kynnellä tai tikulla tökkimällä. Nokialaista ei siis pussailla talvella, vaan kalistellaan hampaita ;-)
Kosketusta kerrakseen
Huono 1
Toimittaja hyvin tarkistanut myyntihinnat: Verkkokauppa (390e), Tietoasema (379e), Veikon Kone (385e) ja Anttila (399e). 400e+ yeah right...

ps. toimii pakkasella, vaikka hanskat kädessä.

Mistä muka niin varmaksi tiedät? Vai oletko joku Nokian lobbari?

www.verkkokauppa.com

Mene ja tarkista.
follie
Huono 1
nokian n800 toimii hienosti pakkasella, väittäisin kans että tuokin toimii.
n800
Huono 4
25 yhtiön musiikkikaupasta ladattavaa kappaletta

Ja paljonkohan musiikin tekijät tästä hyötyvät.

Levy-yhtiötoiminta on konsolidoitunut muutamaksi globaaliksi suuryhtiöksi (mm. suomalaiset toimijat on kaikki ostettu parin katon alle. Moninaiset levymerkit saattavat hämärtää tätä tosiasiaa) ja omistuspohja on ... no kai sen nyt jokainen ymmärtää mikä se on.

Ja kun paikallisradiot ostettiin samaan pesään, niin kylläpä se "orjuutuskuvio" eli uus-feudaalinen asetelma on valmis myös musiikintekijöille.

Tuon monopolin ulkopuolisten toimijoiden on vaikeampi ja vaikeampi itsenäisesti saavuttaa riittävää kuuluvuutta.
tästä seuraa kaikinpuolinen tarjonnan köyhyys
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
New York
Puolipilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 23
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949