National Bank of Greece myy luksuslomakohteensa
Myyntilistalle on päätymässä muiden muassa ateenalainen 307 000 neliön luksuslomakohde Astir Palace, joka on houkutellut poliitikkoja ja filmitähtiä puoleensa jo puolen vuosisadan ajan.
Astir Palacen vieraita ovat 1960-luvulta lähtien olleet muiden muassa Jackie Onassis, Nelson Mandela, Jane Fonda ja Frank Sinatra. Vuosina 1993 ja 2009 rantakohde toimi myös yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten eliittien Bilderberg-kokouksen näyttämönä.
Kreikan valtio on rahoittanut avokätisesti vuodesta 2003 tappiolla pyörinyttä luksuskohdetta. Viime joulukuussa Astir Palacea kunnostettiin 43 miljoonalla eurolla, jotta kohde houkuttelisi turisteja.
Ennen vuoden 2004 olympialaisia Astirin hotelleja remontoitiin 70 miljoonan euron edestä. Kunnostukset eivät kuitenkaan ole parantaneet kohteen omistavan valtionyhtiön taloustilannetta, sillä Astir Palace Hotel SA:lla on yli 20,7 miljoonan euron nettovelat.
Astir Palacen myynti avaa Kreikan politiikassa uuden kauden, sillä aiemmin Kreikka ei ole myynyt valtion omistamia kiinteistöjä. Myynti saattaa osoittautua hyvin tuottoisaksi. Lomakompleksin omistavan Astir Palace Hotel SA:n markkina-arvoksi on arvioitu 166 miljoonaa euroa.
Kreikan valtio-omistustuksista vastaavan rahaston kiinteistöpäällikkö Andreas Taprantzis arvioi uutistoimisto Bloombergille, että Astirin maat mukaan lukien kohteen myyntihinta voi olla moninkertainen.
Kansallispankin kiinteistöjohtaja Aristotelis Karytinoksen mukaan Astir on jo herättänyt sijoittajissa kiinnostusta.
– Astir on huippukohde, ja haluamme saada siitä kaiken irti.
National Bank of Greecen tarkoituksena on myydä Astir Palacen hotellit ja rantamökit maineen yhtenä kokonaisuutena, jotta kiinteistöstä saataisiin mahdollisimman suuri tuotto.
Tuloja etsivälle Kreikalle turistikohteiden merkitys voi tulevaisuudessa korostua.
– Kaikki fiksu raha on kiinni hotelleissa. Jos Kreikka jättää euron, valuuttakurssien vuoksi Kreikassa tulee olemaan suuri tarve turismille, arvioi Kreikan valtion rahaston edustaja.


























