Kreikassa ei kosketa 13. ja 14. kuun palkkoihin
Kreikan hallituspuolueiden johtajat ja maan pääministeri Loukas Papadimos ovat edenneet neuvotteluissa, joissa johtajien on määrä sopia uusista säästötoimenpiteistä. Johtajat ovat sopineet muun muassa palkanalennuksista, mutta 13. ja 14. kuun palkkoja leikkaukset eivät koske. Neuvottelut jatkuvat iltapäivällä Ateenassa.
![]()
Näistä möläytyksistä tämä vuosi muistetaan
Jatkuvasti paheneva eurokriisi on hallinnut kulunutta vuotta, myös talouskeskustelussa. Monet vuoden hämmentävimmistä lausunnoista liittyvät juuri velkakriisiin ja euromaiden ponnisteluihin sen selättämiseksi, mutta myös yritysmaailmassa onnistuttiin hätkähdyttämään käsitteillä palavasta porauslautasta kokovartaloministeriin.
![]()
Taantuma voi jäädä lyhyeksi – tässä viisi syytä
Merkittävään vastatuuleen joutunut euroalue on todennäköisesti taantumassa tällä hetkellä, pankkikonserni Dansken Research-yksikkö uskoo. Se ennakoi euroalueen supistuvan sekä kuluvalla neljänneksellä, että ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Taantuman odotetaan kuitenkin jäävän lyhyeksi, mikä johtuu viidestä syystä.
![]()
Johdanto
Kriisin herrat, konnat ja sankarit
Henkilöt
Organisaatiot
Aikajana
- 1980—1985: Sääntelyä puretaan USA:ssa
- 1986—1988: Greenspanin aika alkaa
- 1992—1997: Johdannaisten kehittely kiihtyy
- 1998—2001: Teknokupla puhkeaa
- 2002—2005: Oma asunto kaikille
- 2006: Asuntokupla puhkeaa
- 2007: Asuntolainajohdannaiset räjähtävät
- 2008: Talous menee rikki
- 2009: Tappiot sosialisoidaan
- 2010: Kriisi siirtyy Eurooppaan
- 2011: Euroalue suistuu ojaan
Kriisi kerros kerrokselta
Jan Hurrin jutut
Lähdeluettelo
Taloussanomat - Uutiset








































