Sony Ericsson teki odotettua vähemmän tappiota
Japanilais-ruotsalaisen matkapuhelinvalmistajan Sony Ericssonin tulos painui tilivuoden viimeisellä neljänneksellä selvästi tappiolle. Analyytikot olivat kuitenkin odottaneet suurempaa tappiota.
Sony Ericssonin tulos ennen veroja oli loka–joulukuussa 190 miljoonaa euroa tappiolla verrattuna vuodentakaiseen 261 miljoonan euron tappioon.
SME Direktin keräämässä ennusteessa analyytikot (28) odottivat Sony Ericssonin tappion ennen veroja supistuvan keskimäärin 221 miljoonaan euroon.
Vuoden 2008 loka-joulukuun tulos sisälsi uudelleenjärjestelykuluja 129 miljoonaa euroa. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä uudelleenjärjestelyistä koitui 150 miljoonan euron kustannukset, yhtiö kertoo osavuosikatsauksessaan.
Liikevaihtoa Sony Ericssonille syntyi vajaat 1,8 miljardia euroa verrattuna vuotta aiempaan 2,9 miljardiin euroon. Yhtiön bruttomarginaali kuitenkin parani vuoden lopussa 23 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 15 prosenttia.
Sony Ericsson raportoi tehneensä 181 miljoonan euron tappiollisen liiketuloksen, kun yhtiö teki vuosi sitten 262 miljoonan euron liiketappion.
Sony Ericsson toimitti 14,6 miljoonaa matkapuhelinta loka–joulukuussa. Viime vuonna yhtiö toimitti vertailuajanjaksolla 24,2 miljoonaa puhelinta markkinoille ja edellisellä neljänneksellä 14,1 miljoonaa. Analyytikot olivat odottaneet yhtiön toimittavan markkinoille 16,1 miljoonaa matkapuhelinta.
Puhelinten keskimääräinen myyntihinta oli viimeisellä neljänneksellä 120 euroa, kun hinta vuotta aiemmin oli 121 euroa ja alkusyksystä 114 euroa. Analyytikot olivat odottaneet 117 euron keskihintaa.
Analyytikoiden tavoin Sony Ericsson arvioi markkinaosuutensa olleen noin viisi prosenttia vuoden viimeisellä neljänneksellä. Vielä vuosi sitten yhtiön markkinaosuus oli sen oman arvion mukaan kahdeksan prosentin tuntumassa.
Yhtiö uskoo matkapuhelinmarkkinoiden kasvavan hienoisesti kuluvana vuonna, kun mittariksi otetaan markkinoille toimitetut puhelimet.

















Kommentit (10)
Kukapa sitä ostamaan puhelinta jossa GPS-palveluistakin täytyy maksaa. ;)
Taitaa valitettavasti käydä samoin kuin Finluxille ja Saabille, hyvä tuote mutta valitettavasti se ei nykymaailmassa ratkaise.
Vanhat vanhistuvat ja heikoille käy heikosti.
Paikka voi olla, mutta ei minkäänlaista hyötyä. 5% markkinaosuudesta, ja jossa SE-puhelimet kilpailevat täysin nykyisten Nokian mallien kanssa, ei todellakaan kannata ottaa miljardin euron vuosittaista tappiota osakseen. Ei kannata kyllä kenenkään muunkaan yrityksen.