Applen suuri päivä 27. tammikuuta
Applen lähettämässä kutsussa sanotaan, että tule näkemään viimeisin luomuksemme. Tilaisuus pidetään San Franciscon Yerba Buena Center for the Artsissa ensi viikon keskiviikkona 27. tammikuuta illalla Suomen aikaa.
Tällä kertaa kutsu ei sisällä varsinaisia vihjeitä ensi keskiviikon tilaisuuden luonteesta. Kutsussa on Applen logo värikkäällä taustalla, joka on tehty kuin maalia roiskimalla.
Joskus Apple on koristanut kutsujaan selvillä vinkeillä. Esimerkiksi viimesyksyistä uusien iPodien esittelyä edelsi kutsu, jossa oli tanssiva hahmo soittimen kanssa.
Niin tai näin, moni odottaa Applen kertovan tablet-mallisesta iSlate-tietokoneesta.
Apple ei ole missään vaiheessa ottanut suoraan kantaa mahdollisen tablet-laitteen olemassaoloon. Taulu-pc:stä on saatu yhtiöltä kuitenkin epäsuora vihje, jos yhtiön lähettämän lakiuhkauksen Gawker Medialle haluaa sellaiseksi lukea.

















Kommentit (14)
Hiphei ja taas suomen kansa hurraa kun amerikkalaiset on niin kekseliäitä ja Nokia on ihan jäljessä.
Kyllä Applen kelpaa , kun muut hoitavat mainonnankin sen puolesta.
Ostaessa saa valita eri komponentteja. Ja voihan sen huollossa käyttää niin vaihtavat jälkeenpäinkin. Tosin miks pitäis? Kone ei hidastu itsekseen niin kuin PC. Ja pelejä varten on konsolit.
Niille jotka valittaa hinnasta: Se on kaikille saman hintanen, köyhästä vaan tuntuu kalliilta... no vitsi vitsi :)