Syökö Google-puhelin Androidin vetovoimaa?

Syökö Google-puhelin Androidin vetovoimaa?
Hakukonejätti Googlen suunnitelmat yhtiön omalla nimellä myytävästä matkapuhelimesta saattavat heikentää Android-alustan vetovoimaa muiden matkapuhelinvalmistajien keskuudessa. Näin arvioi osa matkapuhelinalaa seuraavista analyytikoista.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Aleksi Moisio
15.12.2009 11:13
Kommentit 17

– Yleisesti ottaen on huono idea ryhtyä kilpailemaan niiden kanssa, jotka yrittää saada tukemaan omaa aloitetta. Katso vaikka Symbiania ja Nokiaa, sanoo markkinatutkimusyhtiö Gartnerin analyytikko Carolina Milanesi Taloussanomille.

Useat yhdysvaltalaiset mediat kertoivat viikonloppuna, että Google aikoo tuoda markkinoille Nexus One -nimisen puhelimen ensi vuonna.

Google on pyrkinyt määrätietoisesti matkapuhelinalalle sitä mukaan, kun matkapuhelimista on tullut yhä useammalle väylä internetiin. Yhtiö on kuitenkin pidättäytynyt oman puhelimen julkaisemisesta ja luottanut Google-palveluihin kytkeytyvään Android-mobiilialustaan.

Useat matkapuhelinvalmistajat, kuten Samsung, LG, Motorola ja HTC, ovat julkaisseet kuluvan vuoden aikana Android-alustaa käyttäviä matkapuhelimia.

Googlen oma puhelin saattaa kuitenkin himmentää Androidin tähteä muiden valmistajien silmissä, arvioi myös sijoitusyhtiö William Blairin analyytikko Anil Doradla.

– Ottaen huomioon, että Android on taipaleensa alkupäässä, yhtiö tarvitsisi kaiken mahdollisen avun varmistaakseen sen menetyksen, Doradla sanoi sanomalehti The New York Timesille.

Myös Nokiaa lähellä oleva Symbian-säätiö ehti jo arvuuttelemaan puhelimen vaikutuksia Android-alustaan. Tämäkö puhelin upottaa Androidin, säätiö kysyy eilen julkaistun blogimerkinnän otsikossa.

Android-alustalla toimivia sovelluksia kehittäville ohjelmistokehittäjille Googlen oma puhelin saattaisi sen sijaan olla hyvä uutinen, Gartnerin Milanesi arvioi.

– Puhelin voisi saada Googlen kiinnostumaan enemmän sovelluskauppansa markkinoinnista.

Miten sujuu
operaattoritango?

Medialle tihkuneiden tietojen mukaan Googlen omalla brändillä myytävät puhelimet valmistaa taiwanilainen puhelinvalmistaja HTC ja niissä käytetään Googlen Android-mobiilialustan versiota 2.1.

Aikaisemmista Android-puhelimista poiketen Nexus One -puhelimen käyttöliittymä ja ohjelmat olisivat kokonaan Googlen itsensä suunnittelemia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tiettävästi Google aikoo myydä laitetta suoraan kuluttajille netin kautta ilman lukitusta mihinkään matkapuhelinoperaattoriin.

Tämä on harvinaista Yhdysvaltojen markkinoilla, jossa matkapuhelinoperaattorit myyvät valtaosan kännyköistä. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että Nexus One -puhelimen ostajien tulisi hankkia itse puhelinliittymänsä.

Esimerkiksi maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia on kärsinyt Yhdysvaltojen markkinoiden operaattorivaltaisuudesta. Gartnerin Milanesi ei jaksa uskoa, että Yhdysvaltain markkinoilla on mahdollista menestyä ilman operaattoreiden tukea.

– Tämä voi onnistua ainoastaan, jos laite käyttää pelkästään langattomia wlan-verkkoja. Mikään data- tai puhepalveluita käyttävä laite ei voi saavuttaa suuria massoja ilman operaattoreiden apua. Tämä saattaa myös heikentää muiden Android-pohjaisten tuotteiden asemaa, Milanesi arvioi.

Paljon riippuukin siitä, millainen Nexus One lopulta on.

Yhdysvaltain telealaa valvova FCC-viraston laiteasiakirjojen mukaan HTC:n valmistama Nexus One -puhelin tukee gsm-verkkoteknologiaa ja taajuuksia, jotka mahdollistavat laitteen täysimittaisen käytön ainakin teleoperaattori T-Mobilen verkoissa.

Uutistoimisto Reutersin nimettömän lähteen mukaan Google suunnittelee myyvänsä kahta versiota laitteesta. Toista versiota myydään T-Mobilen palvelusopimuksella ja toista operaattorilukitsemattomana. 

Lisää Aiheesta
UutinenGooglen uusin mestariteos: Nexus One (14.12.2009 13:22)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (17)

Huono 0
Samsung on jo luopumassa Androidista, kun julkaisivat oman Bada-käyttiksen.

Androidin lento loppui ennenkuin ehti kunnolla alkaakaan?
qwerty
Huono 0
Mikään yritys ei koskaan aiemmin menestynyt Amerikassa ilman operaattoreiden tukea.
Googlella on tähän kuitenkin ensimmäistä aidosti mahdollisuuksia, koska monella potentiaalisella asiakkaalla on läheisempi suhde Googleen kuin operaattoriin.
Pohjimmiltaan kysymys on vain siitä, kuka ymmärtää ja palvelee asiakasta parhaiten.
Mikola
Huono 0
Miksi tätä operaattorisidonnaisuutta jankutetaan Suomalaisessa mediassa. Aivan kuin USA olisi koko maailma ja koko maailman markkinat. Kartellit siellä tuntuu jyräävän, vaikka kapitalistisessa maassa luulisi olevan enemmän vaihtoehtoja. Ainakin Suomessa ja monessa muussa maassa voin ostaa tuon puhelimen ja olla irti operaattorisidonnaisuuksista. Muulla tavalla kuin haluamani operaattorin SIM-kortin osalta.
Markkinoita on muuallakin
Huono 0
Mikään yritys ei koskaan aiemmin menestynyt Amerikassa ilman operaattoreiden tukea.
Googlella on tähän kuitenkin ensimmäistä aidosti mahdollisuuksia, koska monella potentiaalisella asiakkaalla on läheisempi suhde Googleen kuin operaattoriin.
Pohjimmiltaan kysymys on vain siitä, kuka ymmärtää ja palvelee asiakasta parhaiten.

Onpas menestyny. Esim. General Electric, Coca-Cola, Pepsi, McDonalds, Boeing, HP, IBM jne...

Ei ne operaattorit autuaiksi tee.

Googlen kannattaisi kyllä keskittyä ydinbisnekseensä, ettei käy huonosti.

Muinainen suuruus 3Dfx alkoi myös tekemään "itse kaiken" ja miten kävikään.
Meikäläinen
Huono 0
Hmm.. William Blairin analyytikko Anil Doradla, jonka nimi on anagrammi esim. sanoista ALL ANDROID. Mitä mitä?
All your base are belong to us
Huono 0
Samsungilta on tulossa useita Android puhelimia ensi vuonna. Bada korvaa Symbianin, jota käytetään enää 2010.
samsung samppa
Huono 2
Samsungilta on tulossa useita Android puhelimia ensi vuonna. Bada korvaa Symbianin, jota käytetään enää 2010.

Bada ei ole käyttöjärjestelmä, Symbian on. Bada ei korvaa siis Symbiania.
Teknobeduiini2
Huono 2
Testasin Androidia ja voi kauhistus kun oli HIDAS! Jumi ja söi akun loppuun hetkessä. Laitoin romun jo myyntiin, ei tee mitään.
Huono 1
Bada ei ole käyttöjärjestelmä, Symbian on. Bada ei korvaa siis Symbiania.

No mikä se muka sitte on?

Bada (operating system), a mobile phone operating system by Samsung sanoo wikipediakin.
kos
Huono 0
Ovatko kaikki tosiaan unohtaneet, että pari vuotta sitten Google osti Ameriikoista oman taajuuden? Ei Google tarvitse operaattoreita, koska se on itse operaattori. Yksinkertaista.
Pekka Peloton
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949