Nokian karsimisvaihe finaalissa

Lehtikuva
Nokian karsimisvaihe finaalissa
Nokian Services-yksikön johtajan Niklas Savanderin mukaan Nokia on lopettanut etsimisaikansa. Nyt Nokia keskittyy harvemmille alueille ja hankkimaan niiltä osaamista ja yhteistyökumppaneita.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Perttu Pitkänen
2.12.2009 16:16
Kommentit 5

Niklas Savanderin mukaan Nokia on nyt kehittänyt yhdeksi osaamisalakseen ostettujen yritysten sulauttamisen ja niiden tuotteiden siirtämisen osaksi Nokian palveluita.

– Karsimisvaihe on ohi, Savander sanoi Nokian pääomamarkkinapäivillä Espoossa keskiviikkona.

Nokia keskittyy jatkossa viestintään, musiikkiin, mediaan, paikannuspalveluihin sekä kehittyville markkinoille suunnattuihin Life Tools -palveluihin.

Esimerkkinä viestinnän palveluista Savander mainitsi Nokia Messaging - ja Ovi Mail -palvelut. Ovi Mail on Nokian oma, etupäässä yhtiön matkapuhelimiin tarkoitettu ilmainen sähköpostipalvelu. Yhtiön mukaan sähköpostipalvelu on suunniteltu etenkin kehittyvien maiden kuluttajat huomioiden.

Savanderin mukaan Ovi Maililla on nyt neljä miljoonaa käyttäjää, ja sen ensimmäisen vuoden käyttäjämäärien kasvu on ollut nopeampaa kuin Microsoftin Hotmail- tai Googlen Gmail-palveluilla niiden aloitusvuosina.

Nokia Messaging -palvelulle Nokia on saanut jo 60 operaattorikumppania. Nokia Messaging on Nokian verkkopalvelu ja matkapuhelinsovellus, jonka avulla käyttäjät voivat yhdistää esimerkiksi Yahoo! Mail-, Google Mail-, Windows Live Hotmail -sähköpostipalvelut Nokia-matkapuhelimeen.

Media-alalla Savander keskittyi Nokian Ovi Store -kauppaan, joka on Nokian nettipalvelut yhteen paikkaan kokoava palveluportaali. Nokia tarjoilee Ovi-palvelun kautta esimerkiksi musiikkiin, karttoihin ja sähköpostiin liittyviä palveluita.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

100 000 uutta
Ovi-käyttäjää päivittäin

Ovi-kokonaisuuteen kuuluu myös Ovi Store -sovelluskauppa, jonka välityksellä Nokia kännyköiden omistajat voivat ostaa ja ladata muun muassa erilaisia apuohjelmia ja pelejä puhelimiinsa.

Etenkin sovelluskaupalla Nokia on pyrkinyt horjuttamaan it-yhtiö Applea, jonka iPhone-puhelimiin kytkeytyvä App Store -sovelluskauppa on menestynyt.

Savanderin mukaan Ovi Storesta tehdään jo päivittäin lähes miljoona latausta.

Musiikin alalla Savander kehui Nokian menestyksellä Intiassa, jossa Comes with Music -kauppa avattiin pari kuukautta sitten. Nyt CMS on maan suurin musiikin verkkokauppa.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Potkikaa nyt vielä muutama tuhat pellolle niin voi tulla iltauutisiin julistamaan kuinka valoisia näkymät ovat.
X
Huono 0
Mitäs jos ulkoistais NRC:n?
Tutkimuksen pitäisi tuottaa uutuutta tuoteisiin ...
Huono 0
Kyllähän se Comes With Music hinduillekin kelpaa kun ilmaiseksi saa vuoden käyttää, mutta entä sen jälkeen?
???
Huono 0
Mullekin Nokia näytti ovea.
Töytön
Huono 0
Niklas Savanderin mukaan Nokia on nyt kehittänyt yhdeksi osaamisalakseen ostettujen yritysten sulauttamisen

Huumorimiehiä tämä Niklas. Tarkoitti Navteqia ja NSN:ää.
Hyvät naurut
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tokio
Melkein selkeää ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

04:30OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949