Nokia: Ensi vuosi näyttää paremmalta

Jussi Nukari / Lehtikuva
Nokia: Ensi vuosi näyttää paremmalta
Nokian mukaan ensi vuosi näyttää jo tätä vuotta paremmalta, kun matkapuhelinmarkkinat ovat vakautumassa. Nokia julkisti tänään sekä yhtiötä että toimialaa koskevat keskeiset tavoitteensa ensi vuodelle sijoittajatapahtumassaan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
2.12.2009 13:32 (päivitetty 13:53)
Kommentit 25

Nokia arvioi, että matkapuhelimien myynti maailmassa kasvaa ensi vuonna noin 10 prosenttia kuluvaan vuoteen verrattuna.

Yhtiön tavoitteena on, että sen markkinaosuus matkapuhelinten kappalemääräisestä myynnistä pysyy ensi vuonna tämän vuoden tasolla. Euromääräistä myyntisiivuaan yhtiö pyrkii kasvattamaan hieman.

Heinä–syyskuun osavuosikatsauksessa Nokia arvioi, että tänä vuonna maailman matkapuhelinmyynti laskee seitsemän prosenttia viime vuodesta 1,12 miljardiin laitteeseen.

Nokia pyrkii myös siihen, että sen puhelinten keskimääräinen myyntihinta laskisi ensi vuonna vähemmän kuin aiempina vuosina.

Nokian tavoitteena on edelleen, että sen palveluliiketoiminnan liikevaihto on kaksi miljardia euroa tai enemmän vuonna 2011. Lisäksi tavoitteena on, että palveluilla on 300 miljoonaa aktiivista käyttäjää vuoden 2011 loppuun mennessä.

Nokia linjasi tavoitteitaan pääomamarkkinapäivillään Espoossa tänään.

Nokian tuore talous- ja rahoitusjohtaja Timo Ihamuotila kertoi, että matkapuhelinmarkkinat ovat vakautumassa. Ihamuotila uskoo, että yhtiö pystyy kasvattamaan euromääräistä markkinaosuuttaan matkapuhelinmarkkinoilla.

– Siirtyessämme vuoteen 2010 matkaviestinmarkkina on vakautumassa ja se kasvaa enemmän niillä osa-alueilla, joissa Nokialla on kilpailuetuja, Ihamuotila totesi.

– Uskomme, että saavuttamalla asettamamme toiminnalliset tavoitteet Nokia tulee olemaan kilpailukykyinen sekä matka- että älypuhelimissa ja kasvattamaan samalla euromääräistä osuuttaan matkaviestinmarkkinoista.

Nokian tavoitteena on, että sen matkapuhelin- ja palveluliiketoiminnasta vastaavan yksikön (Devices & Services) liikevoittomarginaali ilman kertaeriä asettuu 12–14 prosenttiin ensi vuonna.

Edellisellä neljänneksellä eli heinä–syyskuussa liikevoittomarginaali oli 11,4. Marginaalilla tarkoitetaan liikevoiton osuutta liikevaihdosta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nokia pyrkii siihen, että matkapuhelinyksikön toimintakulut ovat noin 5,8 miljardia euroa ensi vuonna. Tutkimus- ja tuotekehityskuluissa tavoitteena on alle 10 prosentin osuus liikevaihdosta.

Verkkomarkkinat
pysyvät ennallaan

Nokia Siemens Networks (NSN) tavoittelee ensi vuodelle nollasta kahteen prosentin liikevoittoprosenttia. Se arvioi, että ensi vuonna langattomien ja kiinteiden verkkojen ja niihin liittyvien palveluiden markkinat pysyvät euromääräisesti tämän vuoden lukemissa.

NSN:n pyrkimyksenä on ensi vuonna kasvaa markkinoita nopeammin.

Lisäksi yhtiö tavoittelee edelleen vuosittaisia 500 miljoonan euron säästöjä liiketoimintakuluihin ja välillisiin tuotantokustannuksiin. Säästötavoitteet on tarkoitus saavuttaa vuoden 2011 loppuun mennessä. Vertailukohtana on tämän vuoden lopun liiketoimintakulujen ja välillisten tuotantokustannusten taso.

Digitaalisia karttoja tuottavan Navteqin osalta liikevoittoprosentin odotetaan ensi vuonna olevan korkeampi kuin Devices & Services -ryhmän liikevoittoprosentti.

Devices & Services -ryhmän liikevoittoprosenttitavoite on ensi vuonna 12–14.

Nokian tavoittelee lisäksi, että yhtiön rahoitustuotot ja -kulut ovat noin 250 miljoonaa euroa kuluja vuonna 2010.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (25)

Huono 0
OPK:lle kenkää ja kurssi nousuun!
OPK:lle kenkää ja kurssi nousuun!
Huono 0
Ainahan sitä voi toivoa parempaa.

Mitään fundamentteja ei kuitenkaan tueksi ole.
Toivossa hyvä elää
Huono 1
Ovelaa viestintaa Nokialta. Markkina aivan varmasti piristyy ja kasvaa. Mutta toinen asia on kuinka hyva on Nokian kilpailukyky. Symbian vaikeudet, epaselva strateginen suunta ja jatkuvat vaikeudet Pohjois-Amerikassa yms johtavat akkia tilanteeseen etta Nokia polkee paikallaan tai menettaa markkinoita kilpailijoiden ottaessa tayden hyodyn kasvusta.
Huono 0
Viesti on suunnattu sijoittajille. Mikään firma ei mee kertomaan että persiilleen menee, kun kyse on sijoittajista.

Jos menee hyvin, lyödään faktoja pöytään ja sitäpaitsi kaikki kummiski tietää että menee hyvin joten maalaillaan maailmanvalloitusta

Jos menee OK, näytetään avainlukuja ja maalaillaan mahtavaa kasvua / kassavirtaa

Jos menee heikosti, puhutaan ympäripyöreitä, asetetaan tavoiteluvut hivenen vaatimattomasti ja annetaan kuva siitä että tilanne on hallussa.

Mikä näistä kuvaa parhaiten Nokian tämänkertaista esitystä?
Nokian sisältä, eikä niin kaukana sisäpiiristäkään
Huono 0
Minun kristallipallo ennustaa vähän muuta. Mutta minä en hyödy ennustuksistani joten enpä kirjoita enempää.
Birol
Huono 0
OPK:lle, Vanjoelle ja henkilöstöjohtajalle (kuka se on?) OVI-paketit, niin johan alkaa homma toimia!
copy, copy
Huono 0
No huonompaan suuntaan tuskin Nokian hallitus antaisikaan ilman seuraamuksia bisneksen mennä?
Pikku pakko
Huono 1
Missä kohtaa tiedotetta Nokia ennusti ensi vuodesta parempaa? Siis joo, yleinen markkina "toivottavasti" kasvaa 10%, mutta heidän markkinaosuuteen, keskihintoihin, marginaalehin, jne, heillä oli lähinnä tavoitteena ennallaan pysymistä tai loivaa laskua.

Eli Suomeksi = EI näytä hyvältä 2010.
Huono 1
Toivossa on hyvä elää, itse suosittelisin myymään kaikki Nokian osakkeet pois.
Huono 1
Nokian mukaan ensi vuosi näyttää jo tätä vuotta paremmalta, kun matkapuhelinmarkkinat ovat vakautumassa.

Taitaapa vain käydä niin, että tämä vakautuminen ei koske Nokiaa.
Markkinaosuus kutistuu, liikevoitto sitäkin nopeammin
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tokio
Melkein selkeää ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

04:30OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949