Nokia ei tarjonnut yllätyksiä
Nokia esitteli tavoitteitaan keskiviikkona pääomamarkkinapäivässään Espoossa.
– Suurta yllätystä ei nähty suuntaan taikka toiseen. Myönteisenä voi pitää sitä, että Nokia arvioi puhelinmarkkinan kasvavan hiukan konsensusennustetta enemmän, Hannu Rauhala sanoo uutistoimisto Startelille.
– Myös keskihintojen laskun hidastuminen on myönteinen asia.
Nokia arvioi, että matkapuhelimien myynti maailmassa kasvaa ensi vuonna noin 10 prosenttia kuluvaan vuoteen verrattuna. Nokia pyrkii myös siihen, että sen puhelinten keskimääräinen myyntihinta laskisi ensi vuonna vähemmän kuin aiempina vuosina.
Nokia aikoo levittää massamarkkinoitaan älypuhelimiin tuomalla niitä uusiin, aiempaa halvempiin hintaluokkiin. Rauhala pitää volyymimarkkinoita Nokian vahvimpana alueena.
– Nokia on tuonut markkinoille keskihintaisia puhelimia, joita voi kutsua älypuhelimiksi ja se on Nokian vahvaa aluetta. Esimerkiksi Applen ja Androidin tekniikka on niin raskasta, että välttämättä niillä ei ole kovin helppo tulla halvempaan älypuhelinluokkaan, Rauhala arvioi.
– Kun kehitystä verrataan esimerkiksi pc-maailmaan nähdään, että volyymit löytyvät keskihintaisista tai halvemman hintaluokan laitteista. Nokialla on näissä laitteissa selvästi kustannusetu ja se on Nokian ominta aluetta.
Hän ei silti näe Nokian olevan luovuttamassa kalliiden laitteiden markkinoita Applelle taikka muille pienemmille kilpailijoilleen.
– Ei Nokia silti anna kalliidenkaan puhelinten markkinaa pois. Sitä kuvaa esimerkiksi se, että Nokia tuo markkinoille Maemo 6:teen perustuvia ratkaisuja. Maemo on aika fiksu alusta mobiiliratkaisuille ja tänään varmaan nähdään joitakin esimerkkejä siitä, millaisia nämä uudet toiminnallisuudet voivat olla, Rauhala sanoo.

















Kommentit (3)
Itse luulin viela 1 kk sitten etta Android olisi raskas arkkitehtuuriltaan & tehosyoppo, mutta sitten ...
Itse luulin viela 1 kk sitten etta Android olisi raskas arkkitehtuuriltaan & tehosyoppo, mutta sitten ...
Mikä tahansa missä Java on mukana, ei voi olla kevyt. Eikä taatusti ole bugiton. Brrr ja yökötys.