Elisalta odotuksia parempi tulos
Elisan tulos ennen veroja nousi heinä–syyskuussa 70 miljoonaan euroon. Vuotta aikaisemmin tulos ennen veroja oli 67 miljoonaa euroa. Uutistoimisto Direktin keräämässä ennusteessa analyytikot olivat odottaneet 60,3 miljoonan euron tulosta.
Yhtiön liikevaihto laski 360 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 374 miljoonasta eurosta. Analyytikot tosin odottivat, että liikevaihto olisi ollut 358 miljoonaa euroa.
Elisan käyttökate eli tulos ennen veroja, korkoja, poistoja ja kuoletuksia nousi heinä–syyskuussa 131 miljoonaan euroon vuotta aikaisemman vertailuajankohdan 129 miljoonasta eurosta. Analyytikot olivat odottaneet 122 miljoonan euron tulosta.
Liikevoittoa kertyi 77 miljoonaa euroa, kuten vuotta aiemminkin. Osakekohtainen tulos parani 0,34 euroon vuotta aikaisemmasta 0,33 eurosta.
Elisa kasvatti matkaviestinten liittymäkantaansa 65 000 liittymällä kolmen kuukauden aikana, yhtiö kertoo osavuosikatsauksessaan. Kiinteiden laajakaistaliittymien määrä laski 6 000 kappaleella huhti-kesäkuussa.
Toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilan mukaan Elisan kannattavuus säilyi hyvällä tasolla haastavasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta.
– Liikevaihto laski hieman edellisvuodesta, mikä johtui lähinnä päätelaitekaupan vähenemisestä sekä yhdysliikennehintojen ja roaming-tuottojen vähenemisestä, Mattila arvioi.
Mattilan mukaan talouden yleinen heikkous vaikuttaa yhä jonkin verran yhtiön liiketoimintaan.
Osavuosikatsauksessaan Elisa nosti näkymiään käyttökatteen kehityksestä. Yhtiö uskoo, että kertaluonteisista eristä puhdistettu koko vuoden käyttökate on vuoden 2008 tasolla. Loka–joulukuun käyttökate voi tosin jäädä vuodentakaisesta.
Koko vuoden liikevaihtonsa Elisa odottaa jäävän samalle tai hieman viime vuotta matalammalle tasolle.
Osavuosikatsauksessaan Elisa kertoo myös lisävoitonjaosta osakkeenomistajille. Elisa on päättänyt 0,40 euron suuruisesta, osakekohtaisesta pääomanpalautuksesta. Palautuksen arvo nousee noin 62,2 miljoonaan euroon, eikä se koske Elisan hallussa olevia osakkeita.
Yhtiökokous antoi keväällä valtuuden enintään 150 miljoonan euron ylimääräiseen voitonjakoon. Yhtiö perustelee palautusta yhtiön tuloksen ja taloudellisen aseman myönteisellä kehityksellä sekä taloudellisten tavoitteiden mukaisella pääomarakenteella.
Pääomapalautuksen irtoamispäivä on ensi maanantai, ja palautusten maksaminen alkaa 6. marraskuuta.

















Kommentit (12)
ON SE
ON SE
Elisalla SUOMEN PARAS TULOS
Eiku: Kattavin.
Missä maailmassa oikein elät? Kurssi on 4% nousussa.
Toisaalta raahaan tulee enemmän sisään, kun asiakaspavelu muutettiin maksulliseksi myös omista liittymistä. Samalla sitten porukkaa heitettiin pihalle, jotta jonotuksesta saadaan lisää tuloja. Nerokasta. Kuitenkin ihan kelpo tulos vaikka kaikkia puheluita ei ole edes vielä laskutettu. Joten systeemeissä on edelleen ongelmia. Mielenkiinnolla odotan, kun oikaisu tehdään ja sitten taas itketään mediassa näistä ongelmista ja siitä miten kauan niiden korjaaminen kestää. Kyseinen ongelma alkoi viime vuonna ja pieniä korjauksia siihen on jo tehty, mutta vielä niitä on.
Ainakin se on toiseksi paras, parasta kun ei ole vielä tehty, että toimisi joka paikassa. Soneralla on sitten taas huonoin 3G verkko, joten ei ole ihme, että Sonera putosi kakkoseksi liittymien määrässä ja onhan Soneralla kallein verkko! Edes jossakin Sonera on ykkönen.
Missä maailmassa oikein elät? Kurssi on 4% nousussa.
Sry... niinpäs onkin ... antakkee anteeksi. en minä mitään pahaa...