Tällainen on Nokian nappaama Dopplr
Nokian hankkima Dopplr on yhteisöpalvelu, jossa voi seurata ystäviensä matkustelua ja kertoa omista matkoistaan. Palvelu on suunnattu pääasiassa paljon matkustaville liikematkaajille.
Palveluun liittyneet voivat välittää Doppleriin matkasuunnitelmansa sekä antaa vinkkejä hyvistä ja huonoista matkakohteista, hotelleista, ravintoloista tai muista paikoista.
Vinkit voi palvelussa sijoittaa kohteiden perusteella maailmankartalle muiden käyttäjien nähtäväksi.
Puolet yhteisön jäsenistä kertoo matkustussuunnitelmistaan Dopplrissa jo ennen kuin on tehnyt ensimmäistäkään varausta.
Käyttäjät voivat myös lisätä palveluun valokuvia matkoiltaan, ja Dopplr on linkittynyt myös moniin muihin yhteisöpalveluihin.
Yhteisö on hyvin kansainvälinen. Kolmasosa jäsenistä on kotoisin Yhdysvalloista, puolet Euroopasta. Eniten uusia jäseniä liittyy Aasian ja Tyynenmeren alueelta.
Palvelun suomalaisiin perustajiin kuuluvat ex-nokialainen Marko Ahtisaari (joka on myös yhtiön nykyinen toimitusjohtaja) sekä brändiasiantuntija Lisa Sounio.
Dopplrin taustalla on vaikuttavia rahoittajia, muun muassa Wallpaper- ja Monocle -trendilehtien perustaja Tyler Brûlé, Linked In -yhteisöpalvelun perustaja Reid Hoffman, ICANN-hallituksiin kuuluva nettiasiantuntija Joichi Ito ja espanjalais-argentiinalainen sijoittaja Martin Varsavsky.
Palvelu julkistettiin joulukuussa 2007, ja jo seuraavana vuonna brittilehti The Guardian esitteli Dopplrin yhtenä sijoittajien kannalta kiinnostavimmista verkkopalveluista.
Tänä kesänä toinen brittilehti Telegraph listasi yrityksen kymmenen nopeimmin kasvavan yrityksen joukkoon.


















Kommentit (25)
Niinhän ne listasivat wapit-yhtiönkin.
Ja mihin perustat väitteesi? Pelkkään kassavirtaanko?
Pikkaisen huolettaa se, miten Nokia aikoo konsolidoida hankkimansa sirpaleet...
Näin se vain toimii tämä nykyaika. Se on sitä yhteisöllisyyttä, jolla toiset tekevät reippaasti bisnestä. Osa porukasta on valitettavasi jäänyt tässäkin matkasta ja ihmetteleen maailman menoa bussipysäkillä :-)
Olisi ollut viisampaa liittoutua palveluntarjoajan kanssa - kuten iPhone ja Google Maps - kuin maksaa naamansa verille.