Saunalahti lopetti kellon ympäri -päivystykset

Saunalahti lopetti kellon ympäri -päivystykset
Henkilökuluissa säästävä teleoperaattori Saunalahti sulki ympäri vuorokauden päivystävän palvelunumeronsa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Heidi Vaalisto
25.8.2009 10:21
Kommentit 31

Saunalahden asiakkaat voivat hoitaa laskutus- ja yleisistä asioista nykyisin vain päiväsaikaan. Saunalahti sulki viime viikolla kellon ympäri päivystävän palvelunumeronsa.

Operaattori ohjaa palveluita tarvitsevat asiakaspalvelun numeroon. Saunalahden asiakaspalvelu ei toimi iltaisin eikä sunnuntaisin. Asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8–20 ja lauantaisi 9–16.30.

15:53Osake
-1,05 %
16,00
-0,17

Saunalahden johtaja Panu Lehti sanoo palvelunumeron sulkemisen tuovan kulusäästöä yhtiölle. Ilta- ja viikonlopputyö on kallista.

Puhelimien katoamisista ilmoittamiseen palvelunumeron sulkemisella ei ole vaikutusta. Saunalahden vikailmoitus päivystää edelleen kellon ympäri.

Saunalahden asiakaspalvelussa on ollut viime päivinä ruuhkainen. Tiistaina odotusaika oli 15 minuuttia.

– Meillä on käynyt vilkkaana liittymämyynti emmekä ole ehtineet palkkaamaan asiakaspalveluun ihmisiä niin nopeasti kuin olisimme halunneet, Lehti kertoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kilpailijat
säästävät
 

Saunalahden lisäksi muut operaattorit ovat etsineet säästöjä asiakaspalvelun ilta- ja sunnuntaivuoroista. Operaattorit ovat lyhentäneet iltapäivystysaikaa ja lopettaneet sunnuntaipäivystyksiä.

DNA ilmoitti kesällä lopettavansa ilta- ja sunnuntai-päivystykset. DNA:n asiakaspalvelu sulkeutuu arki-iltaisin kello 18. Lauantaisin asiakaspalvelu päivystää kello 9–16.30.

Soneran ja Elisan asiakaspalvelu päivystää DNA:ta pitempään. Sekä Sonera että Elisa päivystävät arkipäivisin kello 8–20 ja lauantaisin 9–16.30.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (31)

Huono 0
Minne niitä senttejä oikein menee?
Saunalahti
"Saunalahden asiakaspalvelussa on ollut viime päivinä ruuhkainen."

Mikä ruuhkainen siellä asiakaspalvelussa on ollut?
Aapo
Saunalahden asiakas monta vuotta, mutta enpä ole joutunut kertaakaan soittamaan asiakaspalveluun. Kaikki on toiminut loistavasti.
Tyytyväinen asiakas
Alentakaa hinnat nyt
jos haluat asiakkaita
No ei ole kyllä muutenkaan pystynyt yleisiä- ja laskutusasioita hoitamaan kellon ympäri Tuo lakkautettava numero on toiminut päivystyksenä puk-koodille ja liittymien tilapäisille suluille/avauksille. Siellä ei muita toimenpiteitä hoideta. Hyvin on taas artikkelin kirjoittaja vetänyt..
bedrock
Huono 7
Saunalahden asiakkaat voivat hoitaa laskutus- ja yleisistä asioista nykyisin vain päiväsaikaan.

Miksi ko. asioita on edes voinut tähänkään asti hoitaa puhelimitse kellon ympäri?

Parempi olisi jos koko puhelinpuoli suljettaisiin ja sähköpostilla hoidettaisiin asiat. Silloin asiakas joutuisi miettimään mitä haluaa (puutteelliset viestit bumerangina takaisin) ja asiakkaat tulisi myös palveltua järjestyksessä. Nythän puhelimella pääsee lähes yrityksessä kuin yrityksessä sähköisen yhteydenoton jonon ohi (vaikka puhelimessa jonottaisikin tunnin). Sähköpostiin vastausta saa monesti odottaa jopa päiviä tai viikkoja.
M
Ympärivuorokautinen päivistys on kaksi kertaa kellon ympäri.
Ympäripää
Netissä voi nykyisin hoitaa asiansa noissa liittymäasioissa niin hyvin, etten ole soittanut aikoihin asiakaspalveluun.
Saunalahdella on hyvä oman liittymän hallintasivu.
Miksi edes soittaisin asiakaspalveluun?
puhelut halpoja
Huono 2
Saunalahden asiakkaat voivat hoitaa laskutus- ja yleisistä asioista nykyisin vain päiväsaikaan.

Miksi ko. asioita on edes voinut tähänkään asti hoitaa puhelimitse kellon ympäri?

Parempi olisi jos koko puhelinpuoli suljettaisiin ja sähköpostilla hoidettaisiin asiat. Silloin asiakas joutuisi miettimään mitä haluaa (puutteelliset viestit bumerangina takaisin) ja asiakkaat tulisi myös palveltua järjestyksessä. Nythän puhelimella pääsee lähes yrityksessä kuin yrityksessä sähköisen yhteydenoton jonon ohi (vaikka puhelimessa jonottaisikin tunnin). Sähköpostiin vastausta saa monesti odottaa jopa päiviä tai viikkoja.

Sähköposteista voisi laittaa kanssa tulemaan bumerangin jokaisesta viestistä sisällöstä riippumatta automaattisesti niin ei tarvitse ollenkaan asiakaspalveluihmisiä töihin.

Katteet nousee, osingot nousee, bonukset nousee, erorahat nousee, asiakkaiden v-käyrä nousee mutta eipä tästä ole ennenkään välitetty ...
Ennen Saunalahti jätti vastaamatta palvelunumeroonsa kellon ympäri - nyt se siis jättää vastaamatta enää päiväsaikaan. Huima parannus.
Kalevi
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
15:08Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa
11:08Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii
10:17Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson
09:44Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä
09:18Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan
06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 19
Oulu
Selkeää ja poutaa 16
Tukholma
Selkeää ja poutaa 17
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949