Saunalahti lopetti kellon ympäri -päivystykset
Saunalahden asiakkaat voivat hoitaa laskutus- ja yleisistä asioista nykyisin vain päiväsaikaan. Saunalahti sulki viime viikolla kellon ympäri päivystävän palvelunumeronsa.
Operaattori ohjaa palveluita tarvitsevat asiakaspalvelun numeroon. Saunalahden asiakaspalvelu ei toimi iltaisin eikä sunnuntaisin. Asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8–20 ja lauantaisi 9–16.30.
Saunalahden johtaja Panu Lehti sanoo palvelunumeron sulkemisen tuovan kulusäästöä yhtiölle. Ilta- ja viikonlopputyö on kallista.
Puhelimien katoamisista ilmoittamiseen palvelunumeron sulkemisella ei ole vaikutusta. Saunalahden vikailmoitus päivystää edelleen kellon ympäri.
Saunalahden asiakaspalvelussa on ollut viime päivinä ruuhkainen. Tiistaina odotusaika oli 15 minuuttia.
– Meillä on käynyt vilkkaana liittymämyynti emmekä ole ehtineet palkkaamaan asiakaspalveluun ihmisiä niin nopeasti kuin olisimme halunneet, Lehti kertoo.
Kilpailijat
säästävät
Saunalahden lisäksi muut operaattorit ovat etsineet säästöjä asiakaspalvelun ilta- ja sunnuntaivuoroista. Operaattorit ovat lyhentäneet iltapäivystysaikaa ja lopettaneet sunnuntaipäivystyksiä.
DNA ilmoitti kesällä lopettavansa ilta- ja sunnuntai-päivystykset. DNA:n asiakaspalvelu sulkeutuu arki-iltaisin kello 18. Lauantaisin asiakaspalvelu päivystää kello 9–16.30.
Soneran ja Elisan asiakaspalvelu päivystää DNA:ta pitempään. Sekä Sonera että Elisa päivystävät arkipäivisin kello 8–20 ja lauantaisin 9–16.30.


















Kommentit (31)
Mikä ruuhkainen siellä asiakaspalvelussa on ollut?
Miksi ko. asioita on edes voinut tähänkään asti hoitaa puhelimitse kellon ympäri?
Parempi olisi jos koko puhelinpuoli suljettaisiin ja sähköpostilla hoidettaisiin asiat. Silloin asiakas joutuisi miettimään mitä haluaa (puutteelliset viestit bumerangina takaisin) ja asiakkaat tulisi myös palveltua järjestyksessä. Nythän puhelimella pääsee lähes yrityksessä kuin yrityksessä sähköisen yhteydenoton jonon ohi (vaikka puhelimessa jonottaisikin tunnin). Sähköpostiin vastausta saa monesti odottaa jopa päiviä tai viikkoja.
Saunalahdella on hyvä oman liittymän hallintasivu.
Miksi edes soittaisin asiakaspalveluun?
Miksi ko. asioita on edes voinut tähänkään asti hoitaa puhelimitse kellon ympäri?
Parempi olisi jos koko puhelinpuoli suljettaisiin ja sähköpostilla hoidettaisiin asiat. Silloin asiakas joutuisi miettimään mitä haluaa (puutteelliset viestit bumerangina takaisin) ja asiakkaat tulisi myös palveltua järjestyksessä. Nythän puhelimella pääsee lähes yrityksessä kuin yrityksessä sähköisen yhteydenoton jonon ohi (vaikka puhelimessa jonottaisikin tunnin). Sähköpostiin vastausta saa monesti odottaa jopa päiviä tai viikkoja.
Sähköposteista voisi laittaa kanssa tulemaan bumerangin jokaisesta viestistä sisällöstä riippumatta automaattisesti niin ei tarvitse ollenkaan asiakaspalveluihmisiä töihin.
Katteet nousee, osingot nousee, bonukset nousee, erorahat nousee, asiakkaiden v-käyrä nousee mutta eipä tästä ole ennenkään välitetty ...