Raportti: Elektroniikkajättejä sotkeutunut ihmisoikeusrikoksiin

Kansalaisjärjestö Global Witness syyttää suuria elektroniikkajättejä silmiensä ummistamisesta alihankkijoidensa tekemisiltä.
Järjestön tuoreen raportin (pdf) mukaan ihmisoikeuksien loukkaukset poliittisesti epävakaan Kongon demokraattisen tasavallan kaivoksissa jatkuvat yhä.
Kongolaiskaivoksista louhitaan esimerkiksi siirtymämetalleihin kuuluvaa harvinaista tantaalia, jota käytetään muun muassa matkapuhelinteollisuudessa kondensaattoreihin.
Kongon demokraattisessa tasavallassa tantaali tunnetaan koltaanina. Se on yleisnimitys malmeille, jotka sisältävät niobiumia tai tantaalia.
Harvinaiset ja kalliit alkuaineet kiinnostavat konfliktin osapuolia, ja hämärällä kaivostoiminnalla on rahoitettu sissisotaa.
Alihankkijoiden
valvonta heikkoa
Ihmisoikeusloukkausten ja alueen epävakaan tilanteen takia useat kansainväliset yhtiöt ovat pyrkineet pesemään kätensä kongolaiskaivoksista.
Raportissaan Global Witness nimeää kuitenkin 14 yhtiötä, joiden se katsoo käyneen kauppaa Kongosta louhituilla mineraaleilla vuosina 2007–2008.
Global Witness peräänkuuluttaakin kansainvälisiä elektroniikkajättejä tunnustamaan vastuunsa ihmisoikeusrikoksista ja valvomaan tiukemmin tuotantoketjuaan.
Osana raporttia järjestö otti yhteyttä 200 yritykseen vain havaitakseen, ettei useimmilla ollut valmiuksia estää "konfliktimineraalien" valumista tuotantoketjuun.
Global Witnessin mukaan esimerkiksi Apple, Dell, Hewlett-Packard, Motorola ja Nokia eivät suhtaudu ongelmaan riittävän vakavasti.
Tantaalin louhinta
vaikeutui
Tantaalin louhinta vaikeutui joulukuussa, kun kaivosyhtiö Talison Minerals ilmoitti sulkevansa Wodginan massiivisen tantaalikaivoksen Australiassa.
Yhtiön mukaan kolmannes maailman tantaalista louhittiin viime vuonna Wodginassa. Louhimisen ohella tantaalia syntyy myös tinan valmistuksen sivutuotteena.
Tyypillisessä matkapuhelimessa tantaalia on hyvin vähän, usein alle 0,5 grammaa.

















Kommentit (3)
Ihmetteletkö miten taulutelkkarit ja kännykät voivat olla paljon halvempia kuin ennen?
UUTISIA: tuotannon siirtäminen Kiinaan, Intiaan ym. pipalukki-prsläpiin työllistää mukavasti lapsia, orjia, poliittisia vankeja ja muita ihmisiä eläimellisissä olosuhteissa.
Mutta onhan se mukavaa kun on halpoja tuotteita.
On se sosialismi kuvottava asia ja kateellisten hekumointia. Kansainvälinen sosialismi ja tuotantovälineiden yhteisomistus saattaisi johtaa jopa oikeudenmukaisuuteen ja minä joutuisin maksamaan taulutelkkaristani, kännykästäni ja lenkkareistani käyvän hinnan!
Sama koskee tietysti esim. öljyä, ruokaa, vaatteita, huonekaluja...
Länsimaisella ahnehtijalla on likainen kivi sydämellään.
Hän on valmis myymään vapautensa rihkamasta (vrt. manhattanin myynti parista peilistä)
Nerokas eliitti tietää tämän ja teettää rihkaman ryöstetyistä raaka-aineista (Afrikka) ilmaisella orjatyövoimalla (Kiina) ja tekee siinä sivussa gigantit voitot.