Nokian osake pudonnut yli 10 prosenttia
OMXH-yleisindeksi oli kello 15 painunut Nokian vetämänä 3,8 prosentin pudotukseen. Painorajoitettu OMXH Capped oli 1,5 prosenttia miinuksella.
Sijoittajille pettymys oli etenkin se, että Nokia alensi tuloskatsauksessa puhelinyksikkönsä kannattavuustavoitetta.
Nokian osakkeilla
käydään kuumeisesti kauppaa
Nokian osakkeella on käyty kuumeisesti kauppaa koko päivän. Vaihtoa oli kertynyt 550 miljoonaa euroa, kun koko pörssin vaihto oli 633 miljoonaa euroa.
Eilen kaikilla Helsingin osakkeilla käytiin koko päivän aikana kauppaa noin 496 miljoonalla eurolla – vähemmän kuin pelkällä Nokialla tänään kello 15:een mennessä.
Nokian tulosjulkistus sähköisti odotetusti kaupankäynnin. Ennen tulosjulkistusta Helsingissä oli vaihtoa koossa reilut 150 miljoonaa euroa. Kaksi tuntia tuloksen jälkeen vaihtoa oli Nokian vedossa kertynyt lisää yli 450 miljoonaa euroa.
Suomalasyrityksen
tulos ei laskenut Eurooppaa
Euroopan pörsseissä ei matkapuhelinjätin tulosjulkistus iltapäivällä näkynyt laskuna, vaan eurooppalaiset osakeindeksit pysyttelivät noin prosentin plussalla. Myönteisen tunnelman taustalla oli amerikkalaispankki JP Morganin odotettua parempi tulos.
Yhdysvaltain osakemarkkinoiden avautumista ennakoiva teknologiapainotteinen Nasdaq 100 -indeksifutuuri oli painunut lievään 0,1 prosentin laskuun.

















Kommentit (42)
Ryhdyn miljonääriksi isona. tämä ei ole vitsi.
Joskus aikaisemmin tilanne oli vielä toinen, eli vaikka Nokian tulos laski, tuulipukukansa silti osti Nokian osakkeita lisää ja sai aikaan jopa pienen kurssinousun.
Juu, ton liikevaihdon laskun myötä olisi oikeastaan odottanut että kurssi putoaisi enemmän kuin maanantain tasolle. No Jenkkilä ei ole auki vielä..
ja Japani jo kiinni.