Afrikasta löytyy Nokian apu
Toisella neljänneksellä Afrikan ja Lähi-idän alue ohitti Nokian usein hehkuttaman Kiinan uudelleen ja nousi yhtiön kolmanneksi suurimmaksi markkina-alueeksi. Alkuvuodesta toimitusmäärät kasvoivat 27,7 prosenttia vaikka olivat silti vielä 10,4 prosenttia vuoden 2008 huhti–kesäkuun 21,1 miljoonasta kappaleesta jäljessä.
Afrikan matkapuhelinmarkkinoiden on odotettu käynnistyvän superkasvuun jo jonkin aikaa. Maanosan matkapuhelintiheys on saavuttamassa tason, joka usein on ennakoinut kännyköiden nopeaa yleistymistä. Maanosan uskotaan tarjoavan mobiilialalle suurimmat kasvulupaukset seuraavat puolenkymmentä vuotta.
Tässä osavuosikatsauksessa Nokia ei paljasta markkina-alueiden liikevaihtoa kuten se teki ensimmäisellä neljänneksellä. Se ei myöskään kerro henkilöstön alueellista jakautumista.
Prosentuaalisesti toimitusmäärät nousivat ensimmäisestä neljänneksestä eniten Latinalaisessa Amerikassa, 34,8 prosenttia, mutta siellä on vertailukohtana katastrofaalinen tammi-maaliskuun. 8,9 miljoona toimitettua kännykkää on 41,8 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden huhti-kesäkuun toimitukset.
Jenkkimarkkina
heikossa hapessa
Aasian-Tyynenmeren alue on yhä ylivoimaisesti suurin markkina Nokialle. Kolmen kuukauden jaksolla siellä toimitettiin 30,3 miljoonaa matkapuhelinta. Se on 7,4 prosenttia enemmän kuin tammi–maaliskuussa, mutta silti 16,8 prosenttia vähemmän vuotta aikaisemmin.
Euroopan 23,3 miljoonan toimitusmäärä oli 4,5 prosenttia enemmän kuin ensimmäisellä neljänneksellä. Viime vuoden vastaavasta jaksosta se on kuitenkin 14 prosenttia jäljessä.
Suur-Kiinan markkina toimii ylivoimaisesti tasaisimmin. Kolmen vertailujakson toimitusmäärät ovat miljoonan kappaleen haarukassa. Huhti–kesäkuun 18,6 miljoonaa puhelinta on miljoona enemmän kuin kuin vuotta aikaisemmin ja 0,7 miljoonaa eli 3,9 prosenttia enemmän kuin alkuvuodesta.
Pohjois-Amerikka pysyttelee sitkeästi Nokian markkinakeskosena. Yhtiö onnistui myymään operaattorien hallitsemalle alueelle vain 3,2 miljoonaa matkapuhelinta. Se on 5,9 prosenttia vähemmän kuin tammi–maaliskuun 3,4 miljoonan tai viime vuoden toisen neljänneksen 4,5 miljoonan kännykän myynti.


















Kommentit (19)
Jaa että Iran??? Vähän on sivussa Afrikasta.
Sama kun sanoisit:
Jenkkimarrkinat heikossa hapessa - Miksei Mongolialaiset osta!
Jaa että Iran??? Vähän on sivussa Afrikasta.
Sama kun sanoisit:
Jenkkimarrkinat heikossa hapessa - Miksei Mongolialaiset osta!
No mutta eihän tänne sitten jäisi enään mitään luettavaa! Nyt on tosi jännää, kun rommaritkin on taas herännyt.
Kyllä täällä voi joskus lukea mielenvikaisia artikkeleitakin.
Tekikö totuuden kuuleminen niin kipeää, että piti yrittää leimata kirjoittaja mielenvikaiseksi?