Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle

Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle
Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.
Taloussanomat
28.5.2009 11:35
Kommentit 106

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo uskoo, että Applen iPhonen tulo markkinoille on tehnyt kuluttajat vastaanottavaisemmiksi uusille laitteille. Kuluttajat ovat sekä halukkaita että myös kykeneviä käyttämään niitä. Kallasvuo esittää näkemyksenä Wall Street Journalin videohaastattelussa.

– iPhonella on epäilemättä ollut erittäin suuri vaikutus mobiilimarkkinaan. iPhone teki palveluksen koko mobiiliteollisuudelle, koska sen myötä kuluttajat oppivat paremmin ymmärtämään miten hauskaa mobiiliviestintä voi olla, Kallasvuo arvioi.

Hänen mukaansa myös Nokia pyrkii nyt vastaamaan iPhonen synnyttämiin kuluttajien uusiin tarpeisiin.

– iPhone oli meille herätys. Mutta eivät innovaatiot tähän lopu, me jatkamme innovointia, ja samoin koko alalla on kehitteillä paljon uusia innovaatioita. Olemme innokkaita vastaamaan kuluttajien odotuksiin, Kallasvuo toteaa.

Kallasvuo muistutti myös, että pelkät laitteet eivät riitä, vaan tarvitaan myös palveluita, jotka yhdessä muodostavat ratkaisuja. Sellainen on Nokia Ovi Store -sovelluskauppa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kallasvuo myös lupasi Nokian tekevän kovasti töitä parantaakseen markkina-asemaansa Yhdysvalloissa, jossa se on heikompi kuin muualla maailmassa.

Toimittajan kysymykseen sitä, suunnitteleeko Nokia yksinoikeussopimusta jonkun operaattorin kanssa Yhdysvalloissa markkinoita valloittaakseen, Kallasvuo ei halunnut vastata.

Lisää Aiheesta
UutinenOvi-hidastelu tulee kalliiksi (25.8.2009 10:12)
UutinenNokian hohto himmeni (3.6.2009 14:56)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (106)

Huono 0
Jeps. Apple teki aikoinaan myös palveluksen M$:lle näyttämällä MacIntosh-tietokoneellaan millainen käyttöliittymän pitää oikeasti olla. M$ kehitti sitten MS-DOSia korvaamaan "samannäköisen" Windowsin ja vei markkinat. Aikooko Nokia nyt samaa?
Copy cat R&D
Kun Applen CTO aloitti vuonna 2005 Leopard -esittelynsä ensimmäisessä kalvossa luki näin: "Redmond, Start Your Photocopiers". Kun iPhone -softan versio 4.0 aikanaan esitellään, kalvopohja voi siis olla sama mutta Redmond korvataan sanalla Keilaniemi.

Innovoinnin pitäisi tarkoittaa sitä että näytetään tietä. Nyt se Nokialla tarkoittaa sitä, että kopioidaan kaikkia muita.
TimoH
"iPhone sai kuluttajat ymmärtämään miten hauskaa mobiiliviestintä voi olla".

Siinäpä se asian ydin, jotain mitä Nokia ei ole koskaan ymmärtänyt eikä varmaan ymmärrä vieläkään. Insinöörilähtöisyydellä vaan tulee se katto vastaan, tai siis tuli jo. Nyt muut menevät ohi ja korjaavat potin.

Nokia uppoaa oviensa kanssa, väkisin yrittävät vääntää jotain, kopioivat muita, ja tekevät sen huonommin kuin muut. Ei onnistu, ei.
Nokialla olisi opittavaa Applelta, kuinka hype rakennetaan uutuustuotteen ympärille. Apple tosiaan osaa tuotteiden lanseerauksen.
Mr. Hype
Kallasvuo muistutti myös, että pelkät laitteet eivät riitä, vaan tarvitaan myös palveluita, jotka yhdessä muodostavat ratkaisuja. Sellainen on Nokia Ovi Store -sovelluskauppa.

Nokia Ovi Store on roska.

Iphone on paras.
xD
Oho, mites nyt kelkka noin on kääntynyt?

Puhelinportfolio olisi aikaa sitten pitänyt muuttaa palveluportfolioksi.

Kustannustehokas valmistus ja hyvä logistiikka kun ei päde HELPPOKÄYTTÖISTEN mobiilipalvelujen tuottamiseen
Simo Hillo
Jeps. Apple teki aikoinaan myös palveluksen M$:lle näyttämällä MacIntosh-tietokoneellaan millainen käyttöliittymän pitää oikeasti olla. M$ kehitti sitten MS-DOSia korvaamaan "samannäköisen" Windowsin ja vei markkinat. Aikooko Nokia nyt samaa?

Siis mitäs pahaa tässä sitten on? Tätähän Piraattipuolue juuri ajaa, vapaata kopiointia yhteiseksi hyväksi.
Mutta eivät innovaatiot tähän lopu, me jatkamme innovointia, ja samoin koko alalla on kehitteillä paljon uusia innovaatioita.

Noudattaakos ne muutkin innovaatiot samaa henkeä kuin Nokien edellinen iso innovaatio eli Lex Nokia?
Kansa odottaa pelonsekaisin tuntein uusia kyykytyshankkeita
Miten tyrmäsy voi olla herätys?

Eikö se paremminkin pistä tajun kankaalle?
Ihme
Strategisesti Iphone/Apple varasti Nokialta status "cool" yritys. Se vahinko voi olla korvaamaton.
coolboy
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 11 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
08:01Ja sitten ne tärkeät vaalit
06:10Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä
06:06Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen
06:01Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa
10.2.SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja
10.2.Mao-pukujen valmistaja suunnittelee luksusbrändiä
10.2.Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros"
10.2.Joukko kapinoivia ministereitä erosi Kreikan hallituksesta
10.2.Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
10.2.Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
10.2.HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
10.2.Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
10.2.USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
10.2.USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
10.2.Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
10.2.Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
10.2.Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
10.2.Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
10.2.Tekla jättää tänään pörssin
10.2.Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
10.2.Marimekko nousee laskupörssissä
10.2.Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
10.2.IEA: Öljyn kysyntä laskee
10.2.Anne Mere HKScan Finlandin johtoon
10.2.Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa
10.2.Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa
10.2.Danske Bank aikaistaa säästöohjelmaansa vuodella
10.2.Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua
10.2.Rapala aikoo pilkkivälineiden markkinajohtajaksi
10.2.Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -6
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -2
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa -4
Ennuste klo 14:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949