Samsung julkisti Google-puhelimen
3,2-tuuman oled-kosketusnäytöllä varustettua puhelinta myy Euroopassa ensimmäisenä O2-teleoperaattori Saksassa. Suomeen i7500 tulee syyskuussa.
Samsungin Android-puhelimesta liikkui paljon huhuja pitkin kevättä.
Samsungin matkapuhelinyksikön markkinoinnista vastaava varajohtaja Younghee Lee arvioi Barcelonan Mobile World Congress -messuilla helmikuussa yhtiön tuovan ensimmäiset Android-puhelimensa markkinoille vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.
Samsung ei ole sitonut itseään yhteen mobiilialustaan. Korealaisyhtiön puhelinmalleissa käytetään niin Nokian tukemaa Symbiania, ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows Mobilea kuin Samsungin omaakin alustaa.
Myös taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on kertonut aikovansa tuoda Android-alustaan pohjautuvia puhelimia Pohjoismaiden markkinoille kesällä.

















Kommentit (14)
Ostan!
Aika hassuahan olisi todeta, että Samsung julkisti Nokia-puhelimen, kun kyseessä olisi Symbian-puhelin, jota Nokia hallitsee.
Linux = nörtti!
Kukaan muu kuin nörtti ei osta!
Hah 350 punaista peukkua. Nörtit liikkeella laumana tai sitten yksi on vaivautunut kiertämään kertalleen äänestämisen rajoituksen (veikkaan jälkimmäistä).
- Toivottavasti softa (ohjelmisto) on tehty vakaaksi.
Kaverim Samsungin uusi laturi räjähti ladatessa.
Toivottavasti tästä TE* erikoismallista on jo luvuttu *(Taliban edition)
Kiinalaisissa puhelimissa on enemmän ominaisuuksia, kuten partakone..
de.o2.com:
Integriertes GPS