Nokia: 1700 saa lähteä
Nokian väenvähennykset iskevät Suomessa Ouluun, Tampereelle, pääkaupunkiseudulle ja Saloon.
Maailmalla leikkauskierros iskee eniten Britannian ja Yhdysvaltain toimintoihin.
Nokia arvioi suunnitelmien vaikuttavan maailmanlaajuisesti noin 1 700 työntekijään. Suomessa yhtiö aloittaa yt-neuvottelut, jotka vaikuttavat enintään 700 henkilöön.
Nokian viestintäjohtajan Arja Suomisen mukaan lomautuksilla ei nyt selvitä, vaan väkeä on pakko vähentää. Hänen mukaansa Nokia tarjoaa myös taloudellisia tukipaketteja.
Yhtiö aikoo sopeuttaa Devices-, Markets- ja Corporate Development Office -yksiköitä ja globaaleja tukitoimintojansa.
Nokia aikoo sopeuttaa myynti- ja markkinointitoimintoja sekä teknologia- ja tuotevalikoiman hallintatoimintoja.
Yhtiön mukaan esimerkiksi osa markkinointi- ja muista toiminnoista on muuttunut epäolennaisiksi sen jälkeen, kun Nokia osti mobiilialustoja valmistaneen ohjelmistoyhtiö Symbianin viime kesänä. Nokia myös virtaviivaistaa laitepuolen tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa.
Tänään ilmoitetut toimenpiteet ovat osa yhtiön aikaisemmin ilmoittamia suunnitelmia.
Nokia on kertonut tehostustoimista jo useamman kerran lyhyen ajan kulussa. Reilu kuukausi sitten yhtiö kertoi sulkevansa Jyväskylän toimipisteen, jossa on työskennellyt 320 nokialaista lähinnä tutkimus- ja kehitystehtävissä. Salon matkapuhelintehtaalle on luvassa lomautuksia.
Helmikuun lopussa yhtiö puolestaan kertoi etsivänsä vapaaehtoisia lähtijöitä tarjoamalla tuhatta eropakettia. Työntekijöitä kannustettiin myös pitämään reippaasti palkattomia vapaita.

















Kommentit (123)
Muutama sata pihalle puolenpäivään mennessä ja lisää tulee.
Kasvu alkaa syksyllä, eikä meille lama voi tulla.
Ensin kisailtiin ennustusten synkkyydellä, nyt taitaa alkaa kisa suurimmasta pihalle potkijasta...
Nousunhan pitäisi alkaa viimeistään kesällä?
Miten ihmeessä suuri työttömyys pistää talouden rattaat pyörimään?
Ei tarvitse epäillä, että tieto ja taito leviää sähköposteilla kun se pannaan kiertoon jalan.