Onko Nokian tie myös muiden tie?
– Väitän, että Nokian tulospudotus tänä vuonna on pienempi kuin suomalaisten teollisuuden pörssiyhtiöiden tulospudotus keskimäärin. Nokian tulos voi tänä vuonna hyvinkin pudota puoleen, pelkää eQ Pankin salkunhoitaja Hannu Angervuo.
– Nokian tulos kertoi kuluttajien luottamuksen olevan tosi heikko, kulutuselektroniikan kysyntä on heikkoa. Varastot ovat tavaraa pullollaan. Tämän vuoden ensimmäinen neljännes voi olla vielä pahempi kuin viime vuoden loppu, manaa Varainhallinta Tresorin sijoituspäällikkö Petri Ukkola.
Paljon voi Ukkolan mukaan päätellä myös siitä, että sähkönkulutus putosi loppuvuonna Suomessa viidenneksen. Teollisuus on suurin sähkönkuluttaja. Koneet siis seisovat Suomen tehtaissa.
Yhdysvaltalainen alumiinijätti Alcoa kertoi myös huonosta tuloksesta. Perusteollisuudella ei mene nyt hyvin.
– Mitään hyvää ei ole odotettavissa viime vuoden viimeisen neljänneksen tuloksista, Ukkola povaa.
Perjantaina Koneen tulos yllätti markkinat iloisesti, mutta sen selitti odotettua paremmin menestynyt huoltotoiminta.
Hinnoissa on jo
paljon pahaa
Vaikka Nokian tulos oli pettymys, sen kurssi putosi vain yhdeksän prosenttia. Markkinoille Nokian tulos ei ollut kirveenisku naamaan vaan kunnon tillikka poskelle.
– Osakkeita on jo puolitoista vuotta painettu sen mukaan, että huonosti menee. Kaiken pahan luulisi kohta olevan jo hinnoissa, Ukkola sanoo.
Kurssipudotuksen perusteella Angervuo arvioi sijoittajien odottavan suomalaisten yhtiöiden tulosten tänä vuonna jopa puolittuvan.
Mikäli pelot pörssiyhtiöiden tulosten puolittumisesta toteutuvat, voi markkinoiden siis sanoa jo pitkään aavistaneen yritysten tuloskehityksen analyytikkoja ja jopa itse yrityksiä paremmin.
Huonojen tulosten ei pitäisi enää kovin paljon kursseja painaa.
Ukkola laskee sijoittajien hinnoittelevan suomalaiset osakkeet 37 prosentin tulospudotuksen mukaan. Analyytikot ovat paljon positiivisempia. He odottavat noin 13 prosentin tuloslaskua.
Ukkola ei usko kurssinousun olevan aivan pian alkamassa.
– Yrityslainojen riskilisien pitäisi kaventua selväsi ja pankkeihin liittyvien pelkojen hellittää, ennen kuin osakemarkkinat kääntyvät. Yrityslainojen markkinoilla on onneksi jo merkkejä paremmasta.
– Tasearvojen ja osinkotuoton perusteella osakkeet näyttävät jo houkuttelevilta. Sijoittajat kyttäävät valtavan käteiskasan kanssa oikeaa hetkeä siirtyä osakkeisiin. Pieni korkotuotto ei heitä kauan lämmitä, Angervuo pohtii.
– Osakemarkkinoilla sijoittajan kannattaa kuitenkin varautua 10–30 prosentin pudotukseen nykytasoilta, ettei tule pettymyksiä, Angervuo varoittaa
Yritysten tuloskausi on vähitellen pyörähtämässä täyteen vauhtiinsa viimeviikkoisen Nokian tulosjulkistuksen jälkeen. Tällä viikolla tuloksensa julkistaa 12 kotimaista pörssiyhtiötä, muiden muassa Componenta, Outotec, Wärtsilä, Marimekko ja F-Secure.
Lisää vauhtia tulosrumba saa ensi viikolla, jolloin tuloksestaan kertoo ennakkotietojen mukaan 27 kotimaista pörssiyhtiötä, muun muassa Outokumpu, Metso, Konecranes, Amer Sports, Finnair, Fortum, Kesko, M-real, Neste Oil, Rautaruukki, Stora Enso, UPM ja Orion.

















Kommentit (60)
.
Säköä Suomessa paljon kuluttavat mm. bulkkipaerin tuottajat. Heille sähkö maksaa ihan 5,5 snt/kWh.
Tuotteensa jalostusta paperitehtaat eivät kehitä, saavathan ne edes yhteiskunnnalta tukiaisia.
- työvoimapula pahenee
- kasvu on ikuista
- pörssikurssit kääntyvät nousuun
Jotenkin tuntuu, että "asiantuntijat" voisi sijoittaa hännän jatkoksi: valhe, emävalhe, tilasto, asintuntijat...
Päättele ite...