Perlos lopettaa tuotannon Unkarissa

Lehtikuva
Perlos lopettaa tuotannon Unkarissa
Perlos ajaa alas tuotantonsa Unkarin-tehtaallaan kysynnän romahtamisen takia kesäkuun loppuun mennessä. Komaromiin jää vain palvelukeskus.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
13.1.2009 15:16
Kommentit 7

Matkapuhelin- ja elektroniikka-alan alihankkija Perlos lopettaa tuotannon Komaromissa, Unkarissa. Suurin osa toiminnoista on tarkoitus lopettaa vaiheittain kesäkuun loppuun mennessä. Perloksen tiedotteen mukaan syynä on taloustilanteen nopea heikentyminen.

Joulukuussa yhtiö ilmoitti karsivansa Komaromin-tehtaalta noin 600 työpaikkaa, mutta se ei riittänyt.

Perloksen mukaan epävarmuus matkapuhelinmarkkinoilla on jatkunut, ja kysyntä on romahtanut erityisesti Euroopassa. Lisäksi tulevaisuuden näkymät ovat heikot.

– Kysynnän pienenemisen vuoksi tuotanto Komaromissa on muuttunut hyvin nopeasti kannattamattomaksi. Sen vuoksi meidän täytyy ajaa tuotanto alas reipasta tahtia, Perlos Komaromin johtaja Timo Rouvinen perustelee tiedotteessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Päätös merkitsee noin 500 työpaikan vähentämistä.

Perlos aikoo edelleen pitää palvelukeskuksen Komaromissa palvellakseen paikallisia asiakkaitaan. Komaromin-yksikön henkilöstömäärä riippuu siitä, mitä toimintoja sinne jää ja miten tilanne markkinoilla kehittyy.

Lisää Aiheesta
UutinenPerlos-jutun syytteet hylättiin (27.6.2008 14:43)
YrityksetPerlos
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 2
Siirtykää kokonaan Kiinaan.
Kiinassa on rahaa
Huono 0
Mitenkähän se kysyntä nuin vain loppui? Ketäs ne asiakkaat onkaan - Nokia ja oliko muita edes ?
Mölö
Huono 1
Kun ei pysy tegnologiassa & hinnassa perässä on parempi ku kiinalaiset tekee..
pro karjala
Huono 0
Oikein Intaan ny ja si afrikkaan ku kiinassa ja intiassa on kallista.
jepulis
Huono 0
Onkohan maailmassa paikkaa jossa Perlos voi toimia kannattavasti?
Saattaa olla se pääasiakas huono maksamaan. Sitä asiakasta ei Suomessa arvostella eikä sen toimia ihmetellä.
viisastelija
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

06:00OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949