Nopealle nettiverkolle etsitään maksajaa
Talouspoliittinen ministerivaliokunta päättää tänään tiistaina valtakunnallisen laajakaistaverkon 200 miljoonan euron rahoituspaketista. Suurin kysymys liittyy siihen, miten kulut jakaantuvat eri toimijoiden kesken.
Nopea laajakaistaverkko on tarkoitus valmistua vuoteen 2015 mennessä.
Taloussanomien saamien tietojen mukaan hallitus aikoo tehdä verkon rahoittamisesta varauksen. Laajakaistaverkon rakentaminen voisi alkaa etupainotteisesti.
Kustannusten jakautumisesta selvitysmies Harri Pursiainen on esittänyt, että 200 miljoonan euron potti jakautuisi tasan valtion, kuntien ja telealan yritysten kesken. Valtion osuudeksi tulisi enintään 66 miljoonaa euroa.
Kunnat ja maakuntaliitot tyrmäävät Pursiaisen rahoitusmallin. Niiden mukaan köyhillä kunnilla ei ole varaa verkon rakennustöihin. Kunnat ovat esittäneet valtion ja teleoperaattoreiden osuuden kasvattamista rahoituspaketissa.
Valtio aikoo rahoittaa oman osuutensa järjestämällä taajuushuutokaupan. Jos huutokauppatulot eivät riitä televerkon rakentamiseen, puuttuva osa rahoitettaisiin teleyrityksiltä perittävällä televerkon tasausmaksulla.
Lakiesitys
yleispalvelusta
Suunnitelman mukaan Suomeen rakennettaisiin julkisin varoin vuoteen 2015 mennessä valtakunnallinen runkoverkko. Valokuituun pohjautuva verkko nostaa laajakaistayhteyden nopeuden sataan megaan.
Runkoverkkoyhteys tulisi kahden kilometrin päähän kotitalouksista. Loppuyhteyden kuluttaja joutuisi itse kustantamaan.
Rahoituspäätöksen jälkeen kuituverkosta on tulossa kysyntäselvitys. Selvityksen perusteella valtio järjestää verkon rakentamisesta tarjouskilpailun.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) johtama hallitus teki iltakoulussa syyskuussa periaatepäätöksen julkisin varoin rakennettavasta laajakaistaverkosta.
Nopeaa laajakaistaverkkoa tarvitaan viestintäministeri Suvi Lindénin (kok). mielestä tulevaisuudessa muun muassa television teräväpiirtolähetyksiin.
Hallitus päätti syyskuun iltakoulussaan myös laajakaistayhteyksien välitavoitteesta. Sen mukaan laajakaistasta tulee yleispalvelu. Vuoteen 2010 mennessä kaikkien suomalaisten saatavilla on yhden megan yhteys.
Hallitus antaa yleispalvelusta lakiesityksen joulukuussa.


















Kommentit (34)
Toivotaan suuresti että tämän asian päättäjät tietävät tekniikasta enemmän kuin artikkelin kirjoittaja.
Yleensä vain ei satu tietämään...