Sailas: Palkat syynä inflaatioon

Marja Airio/Lehtikuva
Sailas: Palkat syynä inflaatioon
Viime syksyn palkankorotukset ovat aiheuttaneet sen, että korkea inflaatio jatkuu Suomessa muita maita pidempään, sanoo valtiosihteeri Raimo Sailas sanomalehti Länsi-Savossa lauantaina.
STT
19.7.2008 09:39
Kommentit 47

Valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan nyt nähdään, että viime syksynä juhlitut palkankorotukset eivät nosta kansalaisten ostovoimaa. Sen sijaan kotitalouksien ostovoiman kasvu jää hitaammaksi kuin kertaakaan 2000-luvulla. Sailas toteaa, että kohonneet elinkustannukset, kuten öljyn ja ruoan hinta, on nyt vain hyväksyttävä.

Sailas uskoo, että inflaatio hidastuu ensi vuoden puolella. Nyt on kuitenkin oltava tarkkana. Syksyllä on vaara, että inflaatiota halutaan kompensoida suurilla nimelliskorotuksilla. Silloin oltaisiin itseään ruokkivassa kierteessä, jonka seurauksena kasvu ja työllisyys kehittyvät huonommin, Sailas sanoo.

∇ Mainos ∇
mainos

Kommentit (47)

Huono 0
Eiköhän se Sailaskin ole saanut roimat korotukset.Ja nänen laisillaan ei ole mitään hätää on palkat sen verran korkeat.
Vai on hyväksyttävä öljyn ja ruuan korkea hinta.Kerro se leipäjonoissa oleville köyhille suomen vanhuksille ja sairaille.
Suomi hyvinvointia rikkaille
Siis jos sairaanhoitajat eivät olisi saaneet palkankorotuksia, niin öljynhinta ei olisi noussut?
Suomalaisen kuluttajan hirvittävä määräysvalta
Polttoaineen ja sähkön hinnan nousu heijastuu kaikkiin tuotteisiin ja palveluhin.

Jos jotain haluttaisiin asialle tehdä ensin pitäisi poistaa alv vero polttoaineilta. Koska sen osuus lisää aina 22% öljyn hinnan nousua.
Energia verot lisäävät inflaatiota.
Polttoaineen ja sähkön hinnan nousu heijastuu kaikkiin tuotteisiin ja palveluhin.

Jos jotain haluttaisiin asialle tehdä ensin pitäisi poistaa alv vero polttoaineilta. Koska sen osuus lisää aina 22% öljyn hinnan nousua.
Energia verot lisäävät inflaatiota.
Aika outoa puhetta Sailakselta. Kaikkihan tietävät että syy korkeaan inflaatioon löytyy energiasta ja ruuasta. Ja nämä hinnat ovat kohonneet maailmanlaajuisesti erittäin rajusti viime aikoina. Se on aivan sama vaikkei Suomessa olisi ollut viime syksynä minkäänlaisia palkankorotuksia kenellekään niin nuo hinnat olisivat kohonneet aivan yhtä paljon, ja sitten me vasta kunnon inflaatiossa olisimmekin.

Kyllä Pääluottamusmiehenä ehdotan, että tätä inflaatiota jonkun verran kompensoitaisiin veronalennuksilla ja palkankorotuksilla jotta saataisiin ostovoima takaisin kohdalleen, toki malttia näissäkin pitää olla...
Kallis on Suomipojan elää
No voisiko Sailas sitten kertoa millä muilla keinoin kuin palkankorotuksilla voidaan ostovoimaa parantaa. Verojen laskuun ei kukaan usko.
Keinoja on mutta ei haluta käyttää niitä.
Öljyn hinta on suurin syyllinen inflaatioon. Sailaksen ja muiden palkat vaikuttaa asiaan hyvin vähän.
Valtiosihteeri vaihtoon
Miten niin palkat syynä inflaatioon.Mielestäni korkeat hinnat ovat syy korkeaan inflaatioon.Taas virkamies yrittää syyllistää palkansaajia.Ja eikö tuo Sailas ole SDP porukkaa.
prinssi eversti paavo ruotsin suur-ruhtinas
Mutta veronalennukset ja paisuva lainakanta eivät koskaan aiheuta inflaatiota poliitikkojen mielestä.

Sailas on muuten täysverinen poliitikko ilman että häntä on kukaan äänestänyt. Kukakohan tuostakin lausunoista hänelle maksaa.

Porvarihallitus suuntaa muuten täsmälahjuksen S-ryhmälle alentamalla ruoan ALVeetä. Takaisin ne saavat vaalirahaa ja muutakin rahaa.
Piiri pieni pyörii
Jos hintojen nousua ei olisi tapahtunut, eikä siitä etenkään ennen palkkakierrosta olisi puhuttu, palkat eivät olisi nousseet niin paljoa.

Jos valtiovalta nyt järkevästi miettisi peruselämisen kustannuksia ja niiden leikkaamista mm. arvonlisäveron muutoksilla, ei tarvetta suurempaan palkkojen nostoon ole.

Mikäli kustannustaso nousee tätä tahtia, on odotettavissa oikeasti rajut palkankorotusvaatimukset, joissa 500 euroa on pikkuraha.
Minttu
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
10:59Facebookin listautumisesta Zuckerbergille jopa 1,5 miljardin verot
10:39Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi
09:44HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta
06:18Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa
06:08Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy
06:01Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi
3.2.Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan
3.2.Kreikkalaiset ovat nostaneet pankeista 65 miljardia euroa
3.2.IPhone-mainosten kellonajan syy selvisi
3.2.Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen
3.2.Tämä yritys ei halunnut parhaaksi työpaikaksi
3.2.EU haluaa Googlen jäädyttävän yksityisyysmuutokset
3.2.Urpilainen Ylelle: Kreikka-tuen on riitettävä
3.2.Nokia Siemens kiistää toimitusjohtajan vaihtoaikeet
3.2.Villi veikkaus: Facebook alkaa veloittaa
3.2.Juncker: Euroryhmällä ei Kreikka-kokousta maanantaina
3.2.Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa
3.2.Reutersin toimittajat lakkoon ensi kertaa 25 vuoteen
3.2.Jättipankkeja epäillään salaliitosta
3.2.Sota-ajan Jallu palaa takaisin
3.2.Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa
3.2.Kreikassa liki puolet ei ole koskaan käyttänyt nettiä
3.2.Papadimos: Tukipakettineuvottelut loppusuoralla
3.2.Tulosjulkistajat Neste Oil ja Elisa kovassa pörssivedossa
3.2.Fortum ei lupaa maakaapelointiin lisärahaa
3.2.TS: Uudenkaupungin autotehdas aikoo lomauttaa
3.2.Ollila vetämään tiemaksuja selvittävää työryhmää
3.2.Alexander Stubb: "Lumia on loistava"
3.2.Onko tämä paras kesätyö ikinä? Tienaa 30 000 euroa
3.2.Näin pieleen Economist ennusti Facebookin kohtaloa
Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -24
Milano
Pilvistä, ja poutaa -3
Ennuste klo 14:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Kumpi teidän perheessänne päättää, millainen auto ostetaan?

11:51OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

5,235+1,16 %+0,06

KalenteriKalenteri

6.2.2012

Saksan tehdastilaukset joulukuulta 13:00  
 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949