EU saattaa pakottaa operaattorit ruotuun
EU:n komissiossa tietoliikenneasioista vastaava Viviane Reding vaati alkuvuodesta unionimaiden operaattoreita alentamaan hintojaan.
BBC:n mukaan suurin osa operaattoreista ei ole suostunut vaatimukseen. Operaattoreiden mielestä kilpailu on jo painanut hintoja alaspäin.
Reding saattaa esittää komission uudet ratkaisut EU-parlamentille syyskuussa.
Tekstiviesteistä
jopa kymmenkertaisia hintoja
Komission mukaan EU-maista toiseen lähetetyt tekstiviestit maksavat yli kymmenen kertaa enemmän kuin kansallisten rajojen sisäpuolella kulkevat viestit. Tällaisia viestejä lähetetään vuosittain kaksi ja puoli miljardia.
BBC:n mukaan Viviane Redingin odotetaan kertovan, että lokakuun 2007 ja tämän vuoden maaliskuun välisenä aikana EU-maasta toiseen lähetetyn tekstiviestin keskihinta oli 29 senttiä. Kalleimmat hinnat olivat kahdeksankymmentä senttiä.
Suomen sisällä lähetetyt tekstiviestit maksavat tyypillisesti muutaman sentin kappale. Esimerkiksi Soneran asiakkaille tekstiviestin lähetys ulkomaille maksaa 29 senttiä.
Redingin odotetaan myös tekevän lopun "sokkilaskuista", joita lomailevat eurooppalaiset ovat saaneet surfattuaan ulkomailla netissä mobiiliyhteyksiä käyttäen. Varomattomat suomalaisetkin ovat saaneet tuhansien eurojen laskuja lomamatkansa jälkeen.
Viestintävirasto kehottaa kansalaisia selvittämään niin tekstiviestien, datapalveluiden kuin tavallisten matkapuheluidenkin hinnat ennen matkalle lähtöä. Viraston sivuilta löytyy opas Matkapuhelimen käyttö ulkomailla.

















Kommentit (6)
Lisäksi joutuu maksmaan itse sähköstä jatkuvasti nousevia taksoja - viimeksi tässä kuussa oma sähkön hintani nousi 9 prosenttia ja sähköyhtiö vaihtuu nyt.
Ihan sama kuin puhelinoperaattori pyytäisi liittymästä kuukausimaksua 200 euroa.
T Ö R K E Ä Ä!
Näin oli ennen, mutta nykyisin Soneran liittymästä Suomesta ulkomaille lähetetty tekstiviesti maksaa 0,29 euroa kappale.
Soneran hinnastosta poimittua:
"Tekstiviestit ulkomaisiin
puhelinnumeroihin/kpl _ 0,29"
VAHVASTI SAMAA MIELTÄ! Miksei sähköyhtöitä laiteta samaan asemaan kuin operaattorit. Eli jos ostan sähkö muilta kuin johdon tarjoajalta, niin tämä sähköyhtiö joutuu maksamaan sähkönsiirron.
Sähköverkot on avattava kilpailulle samaan tapaan kuin laajakaistat ja kännykkäverkotkin. Mitään teknistä estettä ei tälle ole todellisuudessa, mutta satusedät yrittävät toki aika usein muuta väittää.
Vai elääkö Suomi yhä monopolien kultaista valta-aikaa toisin kuin muu maailma?
Venäjänkin sähkömarkkinat ovat siirron osalta kilpaillummat kuin Suomen.