Kirjaudu ▼
 
 
25.3.2010

Projektijohtamisen muutos

Usein usko omaan päätöstentekokykyyn ja projektityön johtamiseen on vahva, mikä perustuu pitkään kokemukseen ja perinteisiin. Olemassa olevia rakenteita ei haluta kyseenalaistaa, päinvastoin.

Todellinen osaaminen punnitaan kuitenkin muutostilanteessa ja projektitoiminnan tulosten kautta. Millaisen tiedon pohjalta päätöksiä on tehty aikataulun, ihmisten ja työkalujen suhteen näkyy tuloksissa?

Olennaista onkin havaita signaalit tulevista muutoksista ja valmistaa tiimi niihin. Aikaa ja osaamista ei kannata tuhlata epäonnistuneiksi tuomittuihin ja kannattamattomiin projekteihin.


Pitkään on puhuttu muutoksen johtamisesta, mutta olisiko aika puhua myös johtamisen muutoksesta? Miten johtamisen on muututtava, jotta näkyvyys liiketoimintaan paranee ja työn tuottavuus kasvaa?

Tule oppimaan aiheesta lisää projektiliiketoiminnan vaikuttajilta!


Seminaari on tarkoitettu ensisijaisesti projektiliiketoiminnasta ja projektitoiminnoista vastaaville, projektialan ammattilaisille ja -johdolle sekä tietohallinnolle

Microsoft Oy on sitoutunut suomalaisen kilpailukyvyn kehittämiseen. Onnistuneilla ICT-hankkeilla ja tietotekniikan hyödyntämisellä tuottavuus kasvaa. Työllistämme kumppaniverkoston ja asiakasyritysten kautta välillisesti jo yli 50 000 suomalaista tietotekniikan ammattilaista.

Aika
25.3.2010 8.30-12.00
Paikka
Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, Helsinki

Ohjelma

08:30 Ilmoittautuminen ja aamiainen
09:00 Seminaarin avaus
Petri Korhonen, Tuottaja, Taloussanomat
09:10 Muutoksen johtamista ja johtamisen muutosta

Projektityön lainalaisuudet ovat säilyneet, mutta tulevaisuuden kilpailukyky voi edellyttää perinteisten projektyön ja liiketoiminnan rakenteiden ja mallien rikkomista. Kyse ei ehkä olekkaan muutosjohtamisesta vaan johtamisen muutoksesta.

Pekka Pere, Toimitusjohtaja, Eficor Oy
PDFEsitysmateriaali (1,32 Mt)
09:50 Projektien hallinnan evoluutio

Microsoftin projektienhallinnan ratkaisut projektityön, johtamisen ja liiketoiminnan tukena.

Ari Suominen, Tuote- ja ratkaisupäällikkö Microsoft Oy
10:00 Projektityön johtamisen muutos - moniprojektit

Moniprojektien menestyksekkään toteuttamisen takana on useimmiten projektitoimintamalleja, -prosesseja ja -työkaluratkaisuja, jotka tukevat oikeiden ihmisten ohjaamista toteuttamaan projektityön ja liiketoiminnan kannalta tärkeitä tehtäviä strategisten tavotteiden saavuttamiseksi. Tuloksena säästöjä ja kilpailukykyä niin nopealla kuin pitkälläkin aikajänteellä.

Microsoft Project Server 2010 tarjoaa uudenlaisen näkymän johtamisen ja yhteistyön ratkaisut moniprojektiympäristöön tuoden organisaatioille säästöjä ja tehostaen toimintoja.

Ville Vakkilainen, Johtaja, Tietotalo Infocenter Oy
PDFEsitysmateriaali (1,35 Mt)
10:30 Tauko ja kahvi (15 min)
10:45 How to be more productive – right solution for right place

Stop wasting time and resources. Project Managers are the most important resource of the projects. How to make sure that PMs can concentrate to right things and be as productive as possible? Professional project teams need fluent communication and collaboration solution and visibility of their responsibilities, workloads and expectations.

How to automate processes and concentrate project work itself. Microsoft Project 2010 take project teams productivity to next level.

Ian White, Western Europe Solution Professional, Microsoft
11:15 Portfoliohallinnan tavoitteet liiketoimintamallin muutoksen yhteydessä

Nykyisessä talouden tilanteessa yritykset ja organisaatiot joutuvat vääjäämättä miettimään, miten pystyä olemaan kilpailukykyinen niin pitkällä kuin lyhyelläkin aikavälillä. Miten teemme oikeita strategisia valintoja,päätöksiä ja priorisointeja? Ohjaavatko meitä toteutuneet numerot tai todellinen näkemys liiketoimintaan?

Microsoft Project 2010 -palvelimen portfolionhallinta auttaa organisaatioita saamaan paremman näkemyksen liiketoimintaan ja hallitsemaan kaikkea työtä parantaen päätöksentekoa, kohdistaen projektityön liiketoiminnan strategian mukaisesti, maksimoiden henkilöstön osaamisen ja tehostaen projektien läpimenoa optimoiden investointien takaisinmaksuajan.

Jukka Karo, Johtaja, tuotteet ja palvelut, Camako Oy
PDFEsitysmateriaali (1,44 Mt)
11:45 Uusia tuulia verkostoitumisesta

Jyry Louhisto, Toiminnanjohtaja, Projektiyhdistys
PDFEsitysmateriaali (479,27 Kt)
12:00 Tilaisuus päättyy
Aika
25.3.2010 8.30-12.00
Paikka
Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, Helsinki