Android 2.0 tuo murheita navigaattorivalmistajille
Google julkisti eilen keskiviikkona 2.0-version matkapuhelimien käyttöjärjestelmästään Androidista. Myös ensimmäinen Android 2.0 -käyttöjärjestelmää käyttävä matkapuhelin, Motorolan Droid, esiteltiin eilen.
Uuden käyttöjärjestelmän voi pian päivittää myös HTC:n Suomessa myytävään Hero-puhelimeen.
Android 2.0 -parantaa muun muassa tietojen synkronointia, Bluetooth-yhteyksien luomista, hakutoimintoja ja kameran toimintaa. Android 2.0:ssa on myös Microsoft Exchange -tuki.
Laitevalmistajien ja sovelluskehittäjien työtä helpottaa tuki erikokoisille näytöille.
Käyttöjärjestelmän mielenkiintoisin uudistus on kuitenkin ilmainen autonavigointi, jonka toteutuksessa Google yhdistää useita aiemmin julkistamia eri palveluita, joten navigointi selvästi ollut Googlen suunnitelmissa jo pitkään.
Määränpään voi joko naputella näytölle osoitteena tai kohteen nimenä. Paikkaa voi etsiä myös hakusanoilla, jolloin oikean kohteen voi valita hakutuloksista.
Laitteen käyttö ja haut onnistuvat englanniksi myös puhumalla ääniohjauksen avulla.
Navigointi näyttää reitin tavalliseen tapaan kartalla. Reitin ruuhkaiset kohdat erottuvat kartalla eri väreillä. Reittiä voi tarkastella myös Google Earth -palvelusta tutussa kolmiulotteisessa satelliittinäkymässä.
Googlen Street View -palvelu on saumaton osa navigointia, sillä navigaattori voi myös näyttää ajajaa opastavat nuolet myös Street View -katukuvien päällä.
Androidin navigaattoriin voisi olla helppo yhdistää myös Googlen Latitude -palvelu, joka näyttää käyttäjän ystävien sijainnin kartalla. Androidin navigaattorista voi ehkä jatkossa saada ajo-ohjeet myös suoraan ystävien luokse.
Palvelun heikkous on se, että se käyttää jatkuvasti 3G-yhteyttä, vaikka 3G-verkossa on vielä isoja aukkoja. Karttoja ja muita katukuvia ei myöskään voi ladata matkapuhelimelle etukäteen. Todennäköisesti tämäkin korjataan seuraavissa versioissa.
Lisäksi palvelu toimii vain Android 2.0 -käyttöjärjestelmää käyttävissä puhelimissa. Uudet palvelut ja hyvä käytettävyys voivat kuitenkin lisätä Android-puhelimien suosiota.
Googlen Street View -palvelua varten tekemät katukuvaukset ovat olleet yhtiön keino irtautua karttatiedon toimittajista.
Googlen karttapalvelu on aiemmin ollut mainio tulonlähde navigaattorivalmistaja TomTomin omistamalle Tele Atlas -karttayhtiölle. Google on ostanut karttatietoja myös Nokian omistamalta Navteqilta.
Lokakuun alussa Google kuitenkin lopetti Yhdysvalloissa karttatiedon ostamisen TeleAtlakselta, kertoo sanomalehti Forbes. Jatkossa Google luottaa Yhdysvalloissa Street View -kuvausten yhteydessä hankittuun ja mitattuun karttatietoonsa, eikä käytä enää muiden yhtiöiden karttapalveluja.
Sama todennäköisesti jatkuu myös muualla maailmassa, jolloin Google voi muuttaa koko navigaattorimarkkinan. Google voi syödä navigaattorivalmistajien tuloja tarjoamalla samat palvelut ilmaiseksi, ja lakkaa myös käyttämästä karttatiedon tuottajia alihankkijoinaan.


















Kommentit (23)
Googlen ansaintalogiikka syö työllisyyttä.
Ajattele olevasi kaveri joka on saanut suurella työllä firmansa kohtuulliseen menestykseen ja työllistämään ihmisiä. Pyydät rahaa tuotteestasi ja sillä työllistät ja ansaitset elantosi.
Sitten tulee joku ja myy ilmaiseksi kopiota ideastasi.
Mikä tulee seuraavaksi? Mikä bisnes tapetaan?
Moni ajattelee Ilmainen on ihanaa, google sitä tarjoaa! Vai onko se ilmaista?
Google = tulevaisuuden uhka, bisnestä, ei hyväntekoa
- Kuka voi tuollaisen mega corporaation kanssa kilpailla? Ja jos ei voi kilpailla = monopoli = ???
Moottoritiellä kymmenen sekunnin välein nopeutesi on nolla ja navin mukaan olet yleensä puolen kilometrin päässä toisella tiellä menossa juuri toiseen suuntaan kuin mihin nokka oikeasti osoittaa josta syystä reittiä lasketaan kokoajan uudelleen joka sitten jumittaa koko hommelin. 50 km/h nopeudessa sijaintisi on puhelimen gps:n mukaan 100 metriä takanasi ja ensimmäinen risteys tai liikenneympyrä saa koko homman jumiin moneksi minuutiksi. Että siitä sitten navigoimaan N97:n kanssa. Kattoo ny onko parempi jahka saan takaisin huollosta...