Kirjaudu ▼
 

SRV teki tulosta kotimaan asunnoilla

Mikko Stig / Lehtikuva
SRV teki tulosta kotimaan asunnoilla
Rakennuskonserni SRV:n tulos parani voitolliseksi ja liikevaihto kasvoi vuoden toisella neljänneksellä.
Taloussanomat
8.8.2012 09:42
20

Syy tulosparannukseen ja liikevaihdon kasvuun oli erityisesti kotimaan asuntorakentamisen kohteiden valmistuminen. Näkymänsä SRV piti entisellään.

SRV:n tulos ennen veroja nousi huhti–kesäkuussa 1,7 miljoonan euron tappiolta 2,5 miljoonaa euroa voitolliseksi. Liiketulos petraantui 0,3 miljoonan euron tappiolta 0,7 miljoonaa euroa voitolle. Osakekohtainen tappio kääntyi 0,06 eurosta 0,04 euroa voitolliseksi.

SRV:n liikevaihto suureni 136,6 miljoonasta eurosta 169,7 miljoonaan euroon.

Tilauskanta kasvoi vuodentakaisesta 11 prosenttia 746,3 miljoonaan euroon.

Yhtiö pitää ennallaan näkymänsä kuluvalle vuodelle. Se arvioi koko vuoden liikevaihdon olevan vähintään edellisvuoden tasoa. Tulos ennen veroja ylittäisi edellisvuoden tason.

– Arvioimme tulostasomme parantumisen jatkuvan edelleen loppuvuonna ja liikevaihdon olevan vähintään viime vuoden ennätyksellisellä tasolla, sanoo SRV:n toimitusjohtaja Jukka Hienonen osavuosikatsauksessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tämän vuoden aikana valmistuisi 451 omaperusteista asuntoa, arvioi SRV nykyvalmistumisaikataulujen perusteella.

Hienosen mukaan asuntomarkkinat "vetävät edelleen hyvällä sykkeellä" matalan korkotason ansiosta. Toimitilapuolella yhtiö etenee "sormi herkästi pulssilla". SRV:llä ei oman pääkonttorikiinteistön lisäksi olekaan käynnissä mittavia omaperusteisia toimitilahankkeita.

Kansainvälinen liiketoiminta painottuu Venäjälle, jossa yhtiöllä on Pearl Plaza -kauppakeskushanke. Hienosen mukaan kauppakeskushankkeessa edetään suunnitelmien mukaisesti niin rakentamisen kuin kaupallistamisenkin osalta. Keskus on valmistumassa ensi vuonna.

Yritykset SRV Oyj
Ihmiset Jukka Hienonen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (20)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kuka tämän maksaa?
Täällä turruus johon muutin rakennetaan siihen malliin neukkukuutioita että hitaampia hirvittää joka paikkaan jopa keskelle peltoa ja valmiit ovat tyhjillään mutta lisää tulee.


Miten neukkukuutioita voi valmistaa neuvostoliiton ulkopuolelle ja vuosikymmeniä sen hajottua? Eikö neukkukuutio ole suojattu tavaramerkki?
Kuin feta ja konjakk 8.8.2012 9:46

Anonyymi
Kuten MYÖS välittäjät ja pankit.
Buhahhah 8.8.2012 9:47

Anonyymi
Rakennusala tekee vuodessa kansantaloudelle kymmenien miljardien eurojen velan rakentamalla velaksi. Esimerkiksi 350 000 euron asunto rakennetaan rakennusfirman perustaman asiakasyhtiön velalla, jonka yhtiö myy kotitaloudelle asuntovelalla.

Näin kansantalouteen muodostuu 350 euron velka jota vastaan kotitlaous voi saada pankista asuntolainaa. Kotitalous ei voi saada lainaa tyhjästä ilman olemassa olevaa omaisuutta vastaan joka on tässä tapauksessa 350 000 euron asunto jonka arvo on kirjattu pankin kirjanpitoon yhtiön ottamassa velassa.
sanoppa muuta 8.8.2012 9:53

Anonyymi
Talvivaara parantaa näkymiään.
Hyvä asia. 8.8.2012 9:55

Anonyymi
Mulla on ideana että 20.000e säästöjä käteisenä/osakkeina ja sitten ostan 80.000e hintaisen käytetyn homeettoman kuivan maalaiskämpän, n. hehtaarin tai kahden tontilla. Löytyy Suomesta valikoimaa kyllä.

Jää 60k velkaa jonka pystyy maksamaan vaikka työttömänäkin pois.

Olenko idiootti? Kerrostalot oksettavat minua.

Autoksi ajattelin valita noin 4000 euron diesel mersun, W124 300 tdi farkku on aika ydinpomminvarma peli edelleen, toki kaikkien pää ei sinne sisälle mahdu.
Nimetön 8.8.2012 9:56

Anonyymi
Talvivaara parantaa näkymiään.
KYMMENKERTINEN TUTANNON NOUSU.
perästä kuuluu. 8.8.2012 10:00

Anonyymi
Rakennusala tekee vuodessa kansantaloudelle kymmenien miljardien eurojen velan rakentamalla velaksi. Esimerkiksi 350 000 euron asunto rakennetaan rakennusfirman perustaman asiakasyhtiön velalla, jonka yhtiö myy kotitaloudelle asuntovelalla.

Näin kansantalouteen muodostuu 350 euron velka jota vastaan kotitlaous voi saada pankista asuntolainaa. Kotitalous ei voi saada lainaa tyhjästä ilman olemassa olevaa omaisuutta vastaan joka on tässä tapauksessa 350 000 euron asunto jonka arvo on kirjattu pankin kirjanpitoon yhtiön ottamassa velassa.


Niin.. mutta miten keräät velan markkinoilta työtä vastaan kun ei ole työtä? Rakentajat ostavat pääasiassa ulkomaalaisia tuotteita ja rahat menevät ulkomaille. Jälleenmyyjät ottavat tuotteista voittoa yli 30 prosenttia puhumattakaan verottajasta. Mistä saada Suomeen ylimääräista rahaa. Suomessa on kierossa rahaa 130 miljardia euroa.
Nimetön 8.8.2012 10:01

Anonyymi
Talvivaara parantaa näkymiään. KYMMENKERTINEN TUTANNON NOUSU.


2015 mennessä kaksikymmentäkertainen tuotto.
Tarkennus 8.8.2012 10:02

Anonyymi
60-luvun neukkukuutiot tehtiin viela harjoitellessa hyvin. Taso on huonontunut vuosien myota. Mitaan ei ole haluttu oppia ja surkeimmat sudet myydaan luksuksena sita tavoittelevalle rivimiehelle.
Talonmies 8.8.2012 10:05

Anonyymi
äkkinousu edessä.
maalaitalossa on muk 8.8.2012 10:07
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä