TE: "Korjausvelassa tikittää aito pommi"
Suomen korjausvelka on arvoltaan 30–50 miljardia euroa, rakennetun omaisuuden tilaa ja kehitystä seuraava Roti-järjestelmä arvioi.
Syrjälän mielestä talojen kunto on jäänyt liian vähälle huomiolle. Korjausvelka kasvaa, koska rakennuskanta kuluu nopeammin kuin sitä korjataan.
– Korjausvelassa tikittää aito pommi, Syrjälä sanoo Talouselämälle.
Korjausta kaipaavat etupäässä 1960–1980-lukujen kerrostalot. Remontoitavaa riittää, sillä niissä asuu yhteensä 1,5 miljoonaa suomalaista.
Putki- ja julkisivuremontit eivät riitä, sillä niiden lisäksi tarvitaan ainakin ikkuna- ja vesikattoremontteja sekä ja taloteknisiä peruskorjauksia.
Lisätyötä tuovat vaatimukset rakennusten energiankäytön tehostamisesta. Yhä useampaa energiasyöppöä taloa tosin odottaa tulevaisuudessa purkaminen.
Syrjälän mukaan tehdyt päätökset, eli valtioneuvoston päätös korjausrakentamisesta sekä korjausrakentamisen strategia ja sen toimeenpanosuunnitelma, pitäisi nopeasti saada toteutettua käytännössä. Lisäksi suurelle yleisölle pitäisi kertoa korjausvelan kasvusta ja energiatehokkaan peruskorjauksen eduista.











