Kolea kevät hyydytti mökkikaupat
Vapaa-ajan asuntoja, metsätiloja ja tontteja myydään vuoden alkupuoliskolla neljännes vähemmän kuin viime vuonna, OP-Kiinteistökeskus arvioi.
Mökkikauppaa ovat hidastaneet myyjien kovat hintaodotukset, velkakriisin aiheuttama varovaisuus ja kolea sää, kiinteistönvälitysjohtaja Kenneth Sandberg OP-Pohjolasta arvioi.
– Vasta nyt kesäkuussa kaupankäynti on päässyt hieman parempaan vauhtiin, Sandberg sanoo Op-Pohjolan tiedotteessa.
Kerros- ja rivitaloasunnot sekä omakotitalot ovat löytäneet ostajansa paremmin kuin mökit, mutta niidenkin myyntiä OP-Pohjola luonnehtii vain kohtuulliseksi. Niitä myytiin alkuvuonna yhteensä 6 100, eli seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Myyntiajat ovat pidentyneet hieman viime vuodesta. Kerrostaloasunto sai uuden omistajan keskimäärin 67 päivässä, kun viime vuonna aikaa kului kolme päivää vähemmän. Omakotitalon myyntiaika pidentyi hitusen enemmän, kahdeksalla vuorokaudella 113 vuorokauteen.
Kaikkiaan kiinteistöjä on myyty kahdeksan prosenttia viime vuotta vähemmän.












