Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
Rakennusyhtiö Lemminkäinen rakentaa maanalaisia tiloja eduskunnalle. Urakan arvo on vajaat 28 miljoonaa euroa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Rakennustyöt on tarkoitus käynnistää kesäkuussa, ja niiden arvioidaan valmistuvan kesään 2014 mennessä.
Uusiin maanalaisiin tiloihin sijoitetaan valtaosa eduskunnan logistisista toiminnoista, muun muassa tavaran vastaanotto, välivarastointi ja jätteiden käsittely. Tiloihin tulee myös isot arkistotilat, siivouskeskus sekä kiinteistönhoitoa tukevia tiloja.
Maanalaisten tilojen rakentaminen on osa eduskunnan peruskorjausta, jonka on määrä valmistua vuoteen 2017 mennessä.
∇ Mainos ∇













