Raportti: Putkiremontti voi irrottaa myrkkyjä veteen
Putkiremonteissa käytetyistä pinnoitteista saattaa liueta juomaveteen terveydelle haitallisia aineita. Näin arvioidaan kehitysyhtiö Prizztechin vesitutkimukseen keskittyneen Wander-yksikön raportissa, joka julkaistiin torstaina.
Vesijohtojen ikääntyminen on tehnyt putkiremontista ajankohtaisen asian monessa taloyhtiössä. Jos talossa kaavaillaan pinnoittamalla tehtävää remonttia, kannattaa mahdollisesti odottaa, sillä pinnoitteiden terveysvaikutuksia ei vielä tunneta.
Raportin mukaan kiinteistöjen metallisissa käyttövesijohdoissa käytetään epoksipinnoitteita, joista saattaa liueta veteen bisfenoli A:ta. Yhdiste vaikuttaa hormonitoimintaan ja saattaa lisätä syövän sekä diabeteksen riskiä.
Taloussanomat kertoi asiasta toukokuussa, kun instituutin tutkimus oli aluillaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan tutkimusta vesijohtojen pinnoittamisen vaikutuksista tarvitaan, mutta syytä ei silti ole huoleen, Ylen uutiset kertoi aamulla.
Ruotsissa ja Saksassa
pinnoitteet pannassa
Ruotsin vesilaitokset ja rakennusala suosittelevat, ettei epoksia käytettäisi ennen kuin asiaa on tutkittu riittävästi. Saksassa epoksipinnoitus on toistaiseksi kielletty. Euroopan kemikaalivirasto ECHA selvittää bisfenoli A:n riskiä parhaillaan, ja tuloksia saadaan ehkä jo tämän vuoden kuluessa.
Wander peräänkuuluttaa myös kansallista tutkimusta. Ulkomaisten tutkimusten tulokset eivät suoraan päde Suomessa, sillä talousveden laatu ja rakentaminen poikkeavat esimerkiksi keskieurooppalaisesta.
Teknologian tutkimuskeskus VTT:n testaustulosten mukaan epoksipinnoitteista ei liukene liian suuria määriä terveydelle haitallisia kemikaaleja. Tutkimus on kuitenkin kesken, eikä etenkään pitkäaikaisesta altistumisesta bisfenoli-a:lle tiedetä riittävästi.
Vesihuoltolaitosten teräs- ja valurautaputkissa käytettyjen sementtilaastipinnoitteiden
terveysvaikutuksia ei ole tutkittu Suomessa lainkaan. Sementtipohjaisissa pinnoitteissa käytetään monenlaisia lisäaineita, joista erityisesti orgaanisilla kemikaaleilla voi olla terveysvaikutuksia.
Laboratorio ei
kerro kaikkea
Vaikka pinnoitteet olisi todettu turvallisiksi laboratoriossa, käytäntö voi olla toinen. Raportin mukaan pinnoitteiden turvallisuus riippuu siitä, kuinka huolellisesti remontti tehdään. On tärkeää puhdistaa putket tarkasti, levittää pinnoite tasaisesti ja antaa sen kovettua kunnolla.
Remontin laadun varmistamisesta vastaa ensi sijassa kiinteistön omistaja. Koska putkiremontti voi vaikuttaa rakennuksen käyttäjien terveyteen, remonttiin tarvitaan rakennuslupa.
Tutkijat ehdottavat, että pinnoitteille luotaisiin yhtenäiset hyväksyntä- ja laadunvalvontamenettelyt, joita remontin tilaajan pitäisi edellyttää jo tarjouspyynnöissä. Koska pinnoitusten käyttöikää ei vielä tunneta, tarjouspyyntöihin pitäisi kuulua veden laadun säännöllinen seuranta.
Pinnoitteista ja remontin huolellisuudesta riippumatta tutkijat suosittelevat, että juomavedeksi ja ruoan valmistukseen käytetään vain kylmää vettä. Lisäksi vettä on hyvä ensin juoksuttaa hetki.












