YIT arvioi Suomen asuntohintojen pysyvän vakaina

Lehtikuva
YIT arvioi Suomen asuntohintojen pysyvän vakaina
Rakennusyhtiö YIT julkisti tänään selvästi edellisvuodesta heikentyneen loppuvuoden tuloksen. Yhtiö uskoo kuitenkin asuntomarkkinoiden Suomessa pitävän kutinsa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
2.2.2012 09:00
Kommentit 58

Rakennusyhtiö YIT:n tulos oli loppuvuonna jyrkässä alamäessä ja alitti myös markkinoiden odotukset. Yhtiön painottama toimialakohtainen liiketulos oli sen sijaan kasvussa. Hallitus esittää jaettavaksi 0,70 euron osinkoa, kun sitä edellisvuonna jaettiin 0,65 euroa

– Vuoden viimeisellä neljänneksellä sekä Suomen rakentamispalveluiden että Kansainvälisten rakentamispalveluiden kannattavuus parantui kolmannesta neljänneksestä. Asuntojen myynti Venäjällä oli vuoden viimeisellä neljänneksellä kaikkien aikojen korkein YIT:n historiassa, ja kasvoi myös Suomessa kolmannesta neljänneksestä, toteaa toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski tilinpäätöstiedotteessa.

– Vuonna 2012 keskitymme erityisesti kannattavuuden parantamiseen Pohjois-Euroopan kiinteistöteknisissä palveluissa. Asuntomarkkinoiden näkymät ovat suotuisat erityisesti merkittävimmissä toimintamaissamme, Suomessa ja Venäjällä.

YIT:n loppuvuoden tulos ennen veroja heikkeni 56 prosenttia vuodentakaisesta. Sitä kertyi loka–joulukuussa 49,9 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos painui 0,27 euroon 0,65 eurosta.

Taloustiedot

Analyytikot olivat uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa odottaneet keskimäärin 67,5 miljoonaan euron tulosta.

Koko vuoden tulos ennen veroja laski kymmeneksen 175,2 miljoonaan euroon.

Liikevoitto laski loppuvuonna 57,5 miljoonaan euroon 116,4 miljoonasta eurosta. Tästä jäävä voittomarginaali laski 4,8 prosenttiin 8,7 prosentista.

Toimialojen yhteenlaskettu liikevoitto parani sen sijaan yhdeksän prosenttia 76,2 miljoonaan euroon. Liikevaihto supistui 11 prosenttia 1 190 miljoonaan euroon.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

YIT arvioi, että sen toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto säilyy tänä vuonna viime vuoden tasolla ja että liikevoitto kasvaa viime vuoteen verrattuna.

Suomessa asuntokysyntää tukee edelleen alhainen korkotaso, vakaana pysynyt työllisyystilanne ja muuttoliike kasvukeskuksiin, jonka arvioidaan jatkuvan. YIT uskoo asuntojen hintojen pysyvän Suomessa tänä vuonna vakaina. Sen sijaan toimistorakentaminen laskee Suomessa tänä vuonna 8–9 prosenttia.

Venäjällä asuntorakentamisen uskotaan kasvavan tänä vuonna ja rakentamisen näkymät ovat siellä hyvät.

Ensimmäinen vuosineljännes on tyypillisesti YIT:lle rakentamisen sesongin takia heikoin, mutta kannattavuuden parantaminen tehostamisohjelma Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut -toimialalla erityisesti vuoden toisella puoliskolla tukee liikevoiton kasvua tänä vuonna.

Suuri epävarmuus yleisestä taloudellisesta kehityksestä voi vaikuttaa YIT:n asiakkaiden päätöksentekoon ja siten YIT:n liiketoiminnan kehitykseen ja tulokseen.

Lisää Aiheesta
UutinenYIT:n tulos jäi odotuksista (28.10.2011 08:53)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (58)

Huono 0
Onko tuo muka hyvä uutinen? Mikä h*lvetin hyöty on siitä, että Suomen hintataso on täysin perverssi? No, YIT:llä on pelko p*rseen alla, kun hinnat sulavat.
Mutta tilastokeskuksen mukaan uusien asuntojen hinnat romahtivat pk-seudulla viime vuoden lopulla 8,7%. Tämä taitaa olla juuri se syy miksi kaikki nyt kilvan kertovat, kuinka vakaita hinnat ovatkaan. Jos tahti jatkuu, on keväällä haihtunut jo 20%.
heh
Tämä taitaa olla jo kolmas taho parin päivän sisään joka huutaa naama punaisena, ettei hinnat voi romahtaa ?:)
aavistan jo
Mutta hinnathan ovat pudonneet jo viime kesästä asti. Miksi tälläisiä hätäpuheita enää julkaistaan ? Hyvät rahat ?
Teppo
Kylläpäs nyt on liikkeellä paljon asuntotalouden asiantuntijoita kertomassa siitä, että hinnat eivät missään nimessä ole lähdössä laskuun.
Näin on, onko näin?
Huono 4
Hinnat eivät saa romahtaa!
Uuno Kupla
Tulee ihan mieleen 2008, jolloin näitä mainoksia alkoi seurata useiden prosenttien pudotukset asuntojen hinnoissa.
niin tälläkin kertaa
Huono 2
"Rakennusyhtiö YIT:n tulos oli loppuvuonna jyrkässä alamäessä ja alitti myös markkinoiden odotukset."

Mitä, minäkö vahingoniloinen?
Tommi Roti
YIT:llä on oma lehmä ojassa, kun se puhuu asuntomarkkinoiden vakaudesta. Asuntojen hinnat tulevat puolen vuoden aikana romahtamaan koko maassa. Asuntojen hinnat ovat kestämättömällä tasolla rakennuttajien rahanahneuden takia, ja nyt on asunnon ostajien mitta tullut täyteen. Pankkien marginaalit ovat nousseet vuodessa yli 100 prosenttia, joten asuntalainaa ei saa enää niin edullisesti kuin YIT väittää.
Tapsa
Suomen suurin puhallus mekanismi.
Näin ku@2tiin taas köyhää suomalaisia silmään.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

05:39OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949