Verottaja löysi rakennuksilta verovilpin mentäviä reikiä
Verottajan mukaan ainoastaan joka viidennellä rakennustyömaalla sovellettiin ohjeita harmaan talouden torjumiseksi. Sellaisia ovat esimerkiksi kuvalliset henkilökortit ja ajantasalla oleva rekisteri työntekijöistä ja johdosta.
Kaikilla rakennustyömailla ei pystytty tunnistamaan kaikkia työntekijöitä. Sähköinen kulkulupajärjestelmä oli käytössä joka toisella työmaalla.
Ulkomaisia yrityksiä löytyi vain alle sata, vaikka yhteensä kampanjassa saatiin tietoa yli kahdesta tuhannesta yrityksestä. Ulkomaiset yritykset häviävät Verohallinnon tiedotteen mukaan tunnistamattomiin urakkaketjuihin. Tarkastetuista työntekijöistä ulkomaalaisia oli 17 prosenttia.
Viikon mittaisen valvontakampanjan aikana tarkastettiin 315 työmaata. Vuonna 2008 käynnistetyssä Raksa-valvontakampanjassa on tehty lisäksi yli 2 800 verotarkastusta, joista 30 prosenttia on paljastanut veronkiertoa. Veroja on pantu maksuun 145 miljoonaa euroa.




















Kommentit (22)
Se imee kaiken elinvoiman yrityksiltä ja yksityisen sektorin palkansaajilta.
Tälle sairaalle yhteiskunnalle tulee vielä kovat ajat kun suurimmalla osalla ihmisistä jää yhä vähemmän rahaa elämiseen.
Jos yritykset siirtyvät tätä vauhtia pois suomesta, niin suuret ongelmat on nopeasti edessä
jatkuvat tarkastukset käyttöön