Kirjaudu ▼
 

SRV teki tappiota – tilauskanta ennätykseen

Mikko Stig / Lehtikuva
SRV teki tappiota – tilauskanta ennätykseen
Rakennusyhtiö SRV:n tulos ennen veroja päätyi tappiolle, mutta liikevaihto kasvoi heinä–syyskuussa. Tulosta söi etenkin kotimaan toimitilarakentamisen tilauskannan huono katetaso.
Taloussanomat
2.11.2011 09:39
6

SRV:n tilauskanta kasvoi ennätystasolle ja oli syyskuun lopussa liki 43 prosenttia suurempi kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Liikevaihdon ja kotimaan tilauskannan kasvua vauhditti iso asuntotuotanto.

SRV ei muuttanut koko vuoden näkymiään, mutta täsmensi arviotaan neljännestä neljänneksestä. Yhtiön mukaan neljännen neljänneksen tulos ennen veroja olisi yli kymmenen miljoonaa euroa.

SRV:n tulos ennen veroja laski heinä–syyskuussa 1,5 miljoonaa euroa tappiolle oltuaan viime vuoden vertailujaksolla 3,8 miljoonaa euroa voitollinen.

Liikevaihto kasvoi 18 prosenttia 136,3 miljoonaan euroon. Liikevoitto supistui 0,2 miljoonaan euroon 3,5 miljoonasta eurosta.

Taloustiedot

Osakekohtainen tulos päätyi 0,08 euron plussalta 0,06 euroa tappiolle.

SRV:n tilauskanta oli syyskuun lopussa 862 miljoonaa euroa. Kasvua viime vuodesta oli lähes 43 prosenttia.

– Nostimme liikevaihtoamme sekä alkuvuonna että kolmannella kvartaalilla merkittävästi. Valitettavasti volyymin kasvu ei ole näkynyt samassa suhteessa kannattavuudessamme, toimitusjohtaja Jukka Hienonen sanoo SRV:n osavuosikatsaustiedotteessa.

Liikevoitto laski etenkin kotimaassa. SRV:n kotimaan liiketoiminnan liikevoitto laski kolmannella neljänneksellä 2,4 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 5,8 miljoonasta eurosta. Kansainvälisen liiketoiminnan liiketappio kasvoi 1,2 miljoonasta eurosta 1,4 miljoonaan euroon.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tammi–syyskuun
liikevaihdon kasvu 24 prosenttia

SRV:n koko alkuvuoden eli tammi–syyskuun liikevaihto kasvoi 24 prosenttia runsaaseen 400 miljoonaan euroon. Liikevoitto kutistui 0,9 miljoonaan euroon 6,6 miljoonasta eurosta.

– Liikevoiton lasku johtui pääosin urakkapainotteisen toimitilarakentamisen heikosta katetasosta sekä rakentamisen kustannusten noususta. Myös kansainvälisen liiketoiminnan tappiollisuus sekä kasvaneet hankekehityskustannukset heikensivät kannattavuutta, Hienonen selittää.

Hienosen mukaan SRV on lisäämässä omaperustaisten hankkeiden osuutta yhtiön liiketoiminnassa.

– Elokuussa käynnistynyt Kalasataman keskus -hanke yksistään tuo tällä vuosikymmenellä miljardiliikevaihdon, hän sanoo.

Ihmiset Jukka Hienonen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (6)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Missä Hienonen siellä alkaa tappiokierre. Vika on onneksi aina "olosuhteissa".
Nimetön 2.11.2011 12:10

Anonyymi
Rakennusliikkeiden kauttahan se dominoefekti alkoi 90-luvullakin. Ostajia ei ollut ja rahat jäi saamatta. Sitten jäi LVI- ja sähköliikkeiltä. Urakoita ei saanut kuin tappiolla. Nyt tietysti on helpompi tilanne, kun osa työvoimasta on ulkolaisia keikkatyöläisiä.


Dominoefekti alkaakin tällä kertaa SRV:n ja muun rakennuskartellin asiakkaista.

Negative equity (velkaa enemmän kuin omaisuutta) ei houkuttele kuluttamaan.

Kuplahinnoilla velkahelvettiin koukutettu keskiluokka, erityisesti pääkaupunkiseudun nuoret lapsiperheet, tulevat olemaan kansantalouden "menetetty sukupolvi" joka vetää muunkin talouden perässään pitkään lamaan. Siinä ei "faija-heittää-paalua" -Uotilan asunto(velka)hypetys auta.
Pahat ajat 2.11.2011 12:11

Anonyymi
Liikevoiton lasku johtui pääosin urakkapainotteisen toimitilarakentamisen heikosta katetasosta

Suomeen kaavoitetaan tahallaan toimitiloja, vaikka niille ei ole ottajia. Samaan aikaan niukkuuden filosofialla puhalletaan asuntokuplaa isommaksi.
Tuleva Albania 2.11.2011 15:05

Anonyymi
SRV teki tappiota - tilauskanta ennätykseen


Jotenkin ihan omituinen yhtälö. Onko siis SRV hankkinut tilauksia maksamalla asiakkaille enemmän kuin asiakkaat SRV:lle?
ÖÖsiismitentäämenee? 2.11.2011 18:05

Anonyymi
SRV teki tappiota - tilauskanta ennätykseenJotenkin ihan omituinen yhtälö. Onko siis SRV hankkinut tilauksia maksamalla asiakkaille enemmän kuin asiakkaat SRV:lle?


Tulisko rakentamisessa kustannukset ensin ja voitot vasta sitten kun talot valmistuu ja myydään ?
Harva maksaa käteise 2.11.2011 19:37

Anonyymi
Voihan se tilauskanta olla iso, mutta jos koko tilauskanta on suuruudeltaan saman verran tai vähemmän kuin aliurakoitsijoiden laskut... toisin sanoen keikkaa on otettu siis jo aiemminkin niin pienellä katteella, että menee pakkaselle. Tai sitten keikat on laskettu väärin.

Jännä kuinka vuodessa orastava valo tunnelissa on hiipunut. Porukkaa lähtee kokoajan uusiin haasteisiin ja kaikki lähtijät ovat kuulemma epäpäteviä. Firma taisi pyöriä paremmin ilman toimitusjohtaja. Ehkä kirjoittelut netissä Finnairista aikanaan eivät olleet ihan tuulesta temmattuja...
Rane the Raudoittaja 3.11.2011 11:52
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä