Viinasen asuntotaistelu: Jatkuva remontti rasittaa
Ministeri Iiro Viinanen on käynyt jo muutaman vuoden ajan taistelua rakennusliike YIT:tä vastaan Lahdessa. Viinanen osti YIT:n rakennuttaman asunnon vuonna 2006, johon hän muutti vuonna 2007. Jatkuvat viat ovat kuitenkin tehneet asumisen rauhattomaksi.
Suomen lamavuosien valtiovarainministerinä toiminut Viinanen kertoi helmikuun alussa Ilta-Sanomille, että asunnossa paljastui kymmeniä vikoja ja sen lisäksi talo vavahtelee. Viinanen vaatii rakennusliikettä alentamaan asunnon hintaa kymmenellä prosentilla vavahtelun ja lukuisten korjausten vuoksi.
Korjaustyöt sisäpuolelta ovat nyt pääosin kunnossa, mutta ulkopuolella työ jatkuu.
– Kyllä he ovat aktiivisesti tehneet korjaustöitä, siitä ei voi moittia. Sisäpuolen korjaukset on nyt hoidettu aika asiallisesti. Mutta sitten ovat nämä vavahteluun liittyvät kysymykset, että ovatko ne reilassa. Se onkin toinen juttu, Viinanen sanoo Taloussanomille.
Tilanne näyttää siis hiukan paremmalta, mutta jatkuva remontti on ollut rasittavaa.
– Kyse on siitä, haluaako joku esimerkiksi auton ostaessaan pitää remonttimiestä autossa koko ajan mukana, Viinanen vertaa.
Se ei ole minusta kovin kivaa. Neljä vuotta tätä on jatkunut.
Viinasen mukaan asunnon ulkopuolella on ilmennyt jälleen myös uusia ongelmia.
– Halkeamien suhteen keskustelut ovat käynnissä koko ajan. Asia siis jatkuu, eikä se ihan helppo kysymys olekaan.














