Rakennusliitto: Ulkomaalaisten asiat retuperällä lähes joka työmaalla
Rakennusala on pahimmassa laillisuuskriisissään toisen maailmansodan jälkeisenä, sanoo Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas Ylen uutisten mukaan.
– Jos liikutaan pääkaupunkiseudulla työmailla, ainakin siellä missä on ulkomailta lähetettyjä työntekijöitä, niin liki 100 prosentissa asiat ovat enemmän tai vähemmän pielessä, joillakin täysin pielessä, Suokas sanoo Ylen uutisille.
Hän vaatii hallitukselta lisää toimia tilanteen korjaamiseksi.
Taloussanomat kertoi aiemmin kesällä, että ulkomaisten työtekijöiden on helpompi tehdä töitä pimeänä kuin yrittää maksaa verot. Järjestelmä on tehty sen verran monimutkaiseksi. Verotuksen hoitaminen on täysin työntekijän omalla vastuulla.
Rakennusliitto on jo jonkin aikaa ehdottanut rakennustyömiehille muun muassa pakollista henkilökorttia, jossa olisi myös verottajalta haettava veronumero.
Nyt monet suomalaiset pienyrittäjät ovat Suokaksen mukaan siirtyneet pois alalta tai harkitsevat sitä, sillä Etelä-Suomessa on vaikea enää pärjätä kilpailussa laillisella toiminnalla.

















Kommentit (59)
Toim.joht. Retu Perälä
Rak.tsto Susi & Sekunda Oy
Mutta toisaalta sama hommahan on autojen merkkihuolloissa. Eli kun korjaamolla tuntivelotus on 120 euroa niin ei se asentaja saa kuin 10 euroo tunnissa palkkaa...
Ainakin kokoomuksen suunnaltahan on tähän asti jyrkästi kiistetty, että mitään ongelmaa olisi olemassakaan. Kyse on kuulemma korkeintaan muutamista yksittäistapauksista.