Olkiluoto-lykkäykseen uusia kierroksia

Lehtikuva
Olkiluoto-lykkäykseen uusia kierroksia
Areva-Siemens on tarkentanut aikatauluarviota Olkiluoto 3:n valmistumisesta. Laitostoimittaja vahvistaa Teollisuuden Voiman (TVO) aiemman arvion, että Olkiluoto 3 valmistuu vasta kesäkuussa 2012.
STT
13.1.2009 16:45
Kommentit 13

Olemme TVO:ssa hyvin pettyneitä siihen, että laitostoimittaja ei ole lupauksistaan huolimatta onnistunut valmistumisen nopeuttamisessa, toteaa toimitusjohtaja Jarmo Tanhua.

TVO torjuu Arevan aiemmin julkisuudessa esittämät syytökset siitä, että TVO:lla olisi osuutta viiveeseen.

– Merkittävä osa jatkossa tarvittavista dokumenteista ei ole saapunut edes ensimmäiselle tarkastuskierrokselle, vaikka laitoksen pitäisi alkuperäisen aikataulun mukaan olla jo lähes valmis, Tanhua huomauttaa.

TVO:n mukaan projektin viivästyminen aiheuttaa TVO:ssa ylimääräistä työtä, kustannuksia ja menetyksiä, joista se vaatii laitostoimittajalta korvausta.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenOlkiluoto pilaa alan maineen (22.9.2008 08:23)
mainos

Kommentit (13)

Huono 0
Ei taida valmistua ikinä.
Muistomerkki idiotismille
Arevan pitäisi korvata kaikki viivästyksestä aiheutuvat menetykset ja kustannukset.
Roadmovie
TVO saa pitkälti syyttää itseään. Mitäs meni valitsemaan tarjolla olleista vaihtoehdoista tällaisen Fusku & Filunki -tyylisen toimittajan, jonka keskeisimpiin toimintaperiaatteisiin kuuluu laadusta tinkiminen ja kustannuksissa säästäminen joka käänteessä - ja tällä tavoin tehtyä heikkoa laatua eivät suomalaiset viranomaiset sitten hyväksy.

Hälytyskellojen olisi pitänyt soida viimeistään siinä vaiheessa, kun huomattiin valtaosan rakennusmiehistä olevan jotain itäeurooppalaisia haplatyöntekijöitä, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta ydinvoimalan rakentamisesta. Eikä liioin alan koulutustakaan.
Asioita seurannut
Huono 6
TVO ei ole huomannut että on taantuma vai liekö jo lama.
ei oo tavaraa
Taisivat muinaiset egyptiläiset rakentaa pyramidinsa nopeammin kuin puolalaiset meidän voimalamme :-)
Itäeurooppalaiset eivät ole näköjään kuulleet mitään
aikatauluista, tai sitten ne pitkittää hommaa tahallaan kun saavat täällä varsin hyvää palkkaa...
Jone
Huono 2
Ehtii suomesta teollinen tuotanto loppua ennen kuin puolalainen hitsaa viimeisen sauman.
Huono 2
Mistä "asioita seurannut" olisi kaivanut esiin jonkun tuhannen kokenutta ydinvoimalan rakentajaa, riippumatta siitä kuka laitoksen toimittaa?
Helppo maalta on neuvoa...
Huono 1
TVO = Täysin Väsähtäneen Oloinen

AREVA = Ainakaan Rehellisyyttä Emme Viitsi Arvostaa
Nämä myös
Huono 4
Ottakaamme huomioon laitoksen olevan prototyyppi, eikä kopio.

Monimutkaisessa systeemissä oli odotettavissa paljon uniikkeja ratkaisuja. Ne taas aiheuttavat lykkäystä toisensa perään.

Näin se kehitys on aina kehittynyt: Yritys ja erehdys, sitten taas muljahtaa jotain uutta ja parempaa.

Ranskalaiset ja Saksalaiset inssinöörit eivät ole sen eilisen teeren poikia. Heissä majailee pätevyys.
Pölhö-Kustaa
Huono 2
Ottakaamme huomioon laitoksen olevan prototyyppi, eikä kopio.

Monimutkaisessa systeemissä oli odotettavissa paljon uniikkeja ratkaisuja. Ne taas aiheuttavat lykkäystä toisensa perään.


No miksei voinut vaan ostaa jotain kopiota eli sellaista voimalaa joka jossain on jo toiminnassa. Sähköä tulisi jo ja ainahan sitä kopio voimalaakin voisi kehittää. Pakkoko sitä TVO:n oli lähteä sooloilemaan tuollaisen prototyyppi rimpulan rankentamisen kanssa. Toinen vaihtoehto olisi ollut toimivaa venäläistä tekniikkaa niinkuin Loviisan voimala.
Eikä vieläkää ydinvoimaa niinkuin ULTRA BRA lauloi
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949