STUKin murskakommentit ihmetyttävät
Säteilyturvakeskuksen pääjohtajan Jukka Laaksosen mukaan Olkiluotoa rakentava Bouygues on hoitanut monen asian niin hyvin, että vastaavaa ei näe suomalaisilla työmailla.
Erityisesti hän kehuu sitä, kuinka hyvin Bouygues on hoitanut työsuojelua.
– Kun näkee siinä rinnalla suomalaisia, niin kyllä siinä on valitettavasti valtava ero.
Bouygues saa kehuja Laaksoselta suomalaisiin verrattuna myös työmaiden siisteydestä ja rakentamisen yleisestä laadusta.
Yllättävä
lausunto
Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti kertoo olevansa varsin yllättynyt Laaksosen puheista.
– Aika yllättävä lausunto, kun samaan aikaan julkisuudessa kerrotaan, että ydinvoimalan rakennuskustannukset ovat kasvaneet 1,5 miljardilla eurolla, Pipatti muistuttaa.
Ranskalainen talouslehti Les Echos kirjoitti eilen, että Olkiluodon ydinvoimalan rakennuskustannukset ovat kasvaneet 50 prosentilla.
– Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu tehdä niin merkittäviä tappioita näin isoissa urakoissa, hän sanoo.
Pipatin mukaan on hienoa, että Bouyguesin työturvallisuusasiat ovat kunnossa.
– Työturvallisuus on sellainen asia, johon meilläkin on kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Nöyrästi pitää todeta, että meillä tapahtuu edelleenkin liian paljon työtapaturmia, Pipatti toteaa suomalaisista rakennusyhtiöistä.


















Kommentit (14)
Kyllähän siinä jo odottaakin siistiä olevan?
Niin ihmettelen minäkin. Suomessa on Euroopan laadukkaimmat talven kestävät rakennukset jotka samaan aikaan ovat lisäksi hyvin edullisia, niinkuin IMF:kin maailman tilaa käsittelevässä raportissaan kiittelee. Suomalainen rakentaja tekee vain huolella huippulaatua.
ja mikäs siinä jos ranskalaiset kuluttavat ylimääräistä rahaa tähän työmaahan. Kunhan sopimukset on tehty niin pitäviksi etteti tilaaja kärsi ylimääräisistä kuluista.
Ihmetyttää kuitenkin televisiossakin nähty ajankohtainen ohjelma, jossa näytettiin työntekijöitä joita oli kielletty mitenkään kommentoimasta työoloja kyseisllä työmaalla. Toivottavasti joku viitsii tutkia asian perin pohjin.
hitsaustyön laatu, mutta STUK tyrmäsi ajatuksen mahdottomana. Nyt kuitenkin STUK vaatii tarkastyötä.
Kumpi oli viisaampi muna vai kana ?
He tietävät kyllä hyvin että uusi laitos on kahta sukupolvea edellä sekä sata kertaa turvallisempi kuin vanhat ladamiesten tekemät laitokset.
Suomen GP:n johto nimetään joka vuosi uusiksi ruotsalaisen GP:n toimikunnan toimesta. Jos ei nyt löydy riittävän hyviä julkisuustemppuja niin hyvinpalkatut johtomiehet vaihdetaan uusiin.
Joo, Stuk on todennut tämän rakentajan toimittamista papereista kansliapäätöksenä. Mitään vaaraa ei ole, kuten ei koskaan, kun ydinmateriaaliasioista puhutaan.
Kyllähän siinä jo odottaakin siistiä olevan?
Pipatti käytti tekniikka nimeltä harhautus. Tai siis vaihtoi puheenaihetta.
Eikä luvannut tilanteen paranevan suomalaisten puolella eli 100% muutosvastarinta on vastassa.