Ydinvoimala maksaakin 1,5 miljardia odotettua enemmän

Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Ydinvoimala maksaakin 1,5 miljardia odotettua enemmän
Ranskalaislehden mukaan Olkiluodon voimalatyömaan kustannukset ovat nousseet töiden kiirehtimisen takia. Areva kiistää kovan kallistumisen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Startel–Taloussanomat
28.8.2008 08:37 (päivitetty 11:27)
Kommentit 29

Olkiluodon ydinvoimalan rakennuskustannukset ovat kasvaneet 50 prosentilla, kirjoitti ranskalainen talouslehti Les Echos tänään.

Syynä kulujen nousuun on lehden mukaan se, että ranskalainen ydinvoimalajätti Areva on joutunut lähettämään työmaalle lisää työntekijöitä, jotta työt etenisivät paremmin. Areva on joutunut lykkäämään reaktorin valmistumista jo kahdella vuodella vuoteen 2011.

Myös yleinen hintatason nousu on kasvattanut menoja. Arevan maksettavaksi lankeavat kustannukset ovat nousseet lehden tietojen mukaan kolmesta miljardista eurosta 4,5 miljardiin euroon.

Arevan Suomen-toimitusjohtaja Osmo Kaipainen kiistää summan Yle Uutisissa. Hänen mukaansa lopullisia kustannuksia ei voida vielä tietää rakennusvaiheessa. Yhtiön mukaan myös yleinen kustannustason nousu lisää kustannuksia.

Olkiluodon työmaa nousi viikko sitten otsikoihin, kun ympäristöjärjestö Greenpeace vaati riippumatonta arviointia Olkiluoto 3:n turvallisuuden varmistamiseksi. Säteilyturvakeskus kertoi myöhemmin tekevänsä työmaalle erityistarkastuksen turvallisuuden selvittämiseksi.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenOlkiluoto pilaa alan maineen (22.9.2008 08:23)
mainos

Kommentit (29)

Huono 0
Nyt olisi oikea aika aloittaa seuraavan ydinvoimalan rakentaminen. Voimala saataisiin rakennettua edullisemmin ja siitä tulisi turvallisempi.
Mukana kuvioissa
Ei hätää, nostetaan sähkön ja bensan hintaa.
Kansa maksaa
Suomalaiset rakentajat ja laitetoimittajat olisi
kannattanut kytkeä mukaan projektiin jo valmisteluvaiheesta saakka.Suomalaiset heitettiin
pihalle jo alkuvaiheessaja hanketta on toteutettu mm. indonesialais-intialaisin voimin ja tulokset ovat käsissä -ellei peräti housussa.
Hanketta on suunnittelemattomasti pilkottu liian pieniin osiin ja tuloksena on eräänlainen Baabelin
torni.Kulttuurien ja kielten sekamelska lisää vaikeusastetta ja antaa mahdollisuuksia väärinymmärrykseen.
Pompöösi-Aappo
Hm, saa nähdä kun se otetaan käyttöön tuleeko siitä uusi Tsernobyl kun tuntuu olevan niin takkuista tuo rakentaminen
hyvät hyssykät!
"Myös yleinen hintatason nousu on kasvattanut menoja. Arevan maksettavaksi lankeavat kustannukset ovat nousseet lehden tietojen mukaan kolmesta miljardista eurosta 4,5 miljardiin euroon."

Pysähtyyköhän ydinvoimatyömaa rahoitusvaikeuksiin
vuonna 2010? Vai pidetäänkö käynnissä hintaan mihin hyvänsä. Ts. veronmaksajat Ranskassa ja Suomessa.
Rahoitusinsinööri
Mitä sitten jos kustannukset nousee. Eikun sähkön hinta taivaisiin niin alkaa Liliukselle tulla rahaa taskuun.
Lilius eduskuntaan
Kaadetaanko lasku veronmaksajain niskaan?
.
Onko mahdollinen valmistuva ydinvoimala vakuutettu vakuutusyhtiöiden taholta? Vai valtioko maksaa?
EPÄILYTTÄVÄÄ PUUHASTELUA
Huono 4
Olisko vaan ihan alunperinkin kannattanut suosia kotimaisia hankkijoita ja urakoitsijoita vaikka olisi pikkaisen enemmän maksaneetkin...nyt nämäkin suomalaisten sähkölaskuista maksetut miljardit valuu lähinnä ranskan kansantaloudelle kun siitä suuri osa olisi voinut jäädä suomeen, että suomalaisillakin olisi varaa maksaa niitä fortumin korkeita sähkölaskuja..Veikkaanpa että tätä viivästystä käytetään taas verukkeena hintojen korotuksille vaikka rakennuutaja saa korkeat viivästyssakot ja ydinvoimalan käyttöikä vain siityy sen verran pidemmäksi minkä valmistus myöhästyy..
fdfd
Taitaa mennä Arevan piikkiin. Tekivät vähän huonon diilin.
Topi
Lähinnä farssinomaisia piirteitä saava ydinvoimaslan kokoaminen herättää paljon kysymyksiä turvallisuuskulttuurista ja valvontavastuista! Lisäksi nyt vielä kustannussuunitelmien pettäminen.
B.W.Canio
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949