Uusien asuntojen kauppa lisääntyi maakunnissa
Uusien asuntojen kauppa lisääntyi viime tammikuusta 15 prosenttia. Aiemmalla neljän kuukauden seurantajaksolla kauppojen määrä väheni 15 prosenttia, kerrotaan Rakennuslehdessä.
Uudisasuntojen kauppa on vetänyt paremmin kuin käytettyjen asuntojen kauppa, sillä Tilastokeskuksen mukaan käytettyjen asuntojen kauppa on vähentynyt myös vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Turussa
hidastuu
Turun seudulla uusien asuntojen kauppa on hidastunut selvästi tammikuusta. Siellä kauppa väheni lähes viidenneksellä. Oulussa asuntokaupat puolestaan lisääntyivät 60 prosentilla. Jyväskylässä myytävien asuntojen määrä on vähentynyt vuodessa 40 prosenttia.
Tarkastelualueilla oli toukokuussa myynnissä 4512 uutta asuntoa, kun tammikuussa myymättömiä asuntoja oli 4594. Isot rakennusliikkeet ovat vähentäneet asuntoaloituksiaan, mutta osa pienistä ja keskisuurista on lisännyt asuntorakentamistaan.
Halvin rivari
on Oulussa
Uusien asuntojen hinnat eivät myöskään ole halpenemassa, vaan niiden hinta on noussut vuodessa kuusi prosenttia.
Tutkituista alueista Suomen halvimmat rivitaloasunnot ovat Oulussa, jossa neliö maksaa 1920 euroa, halvin kerrostaloneliö on puolestaan Seinäjoella eli 2479 euroa. Kalleimmat rivitaloneliöt pääkaupunkiseudun ulkopuolella ovat Kerava-Tuusula -alueella eli 2909 euroa neliö ja kerrostaloissa Turussa 3261 euroa neliö.
Rakennuslehden tiedot perustuvat STH-Groupin tekemään seurantaan, jossa on mukana kahdeksan aluetta eri puolella Suomea.











